Mainos

Suomen harvinaisin kasvi varastettu

Suomen harvinaisin kasvi, leveälehtikämmekkä on varastettu kasvupaikaltaan Varsinais-Suomen saaristosta. Dragsfjärdin saaristossa kasvanut monivartinen orkidea on tiettävästi lajinsa ainoa yksilö Suomessa. Kasvi on kasvanut saarella 1980-luvulta lähtien, muttei ole lisääntynyt siemenistä.

Kasvupaikalla oli rauhoituksesta kertova kyltti. Katoaminen varmistui vapun aikoihin, jolloin ryhmä lintutieteilijöitä kävi saarella. Leveälehtikämmekän kasvupaikalla oli tällöin vain syvä kuoppa, joka oli peitetty sammalilla.

Luonnonsuojelurikkomuksesta on tehty rikosilmoitus Salon poliisille.

Leveälehtikämmekkää (Dactylorhiza baltica) esiintyy melko laajasti Itä-Euroopassa, erityisesti Virossa.

Kasvin keveitä siemeniä on kulkeutunut Morgonlandetin saareen luultavasti tuulien mukana Viron Tartosta tai Gotlannin saarelta Ruotsista, jotka ovat sen lähimmät kasvupaikat. Asiasta raportoi ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV:n tietosuojakäytännöt uudistuvat. Jatkaaksesi Palveluiden käyttöä, pyydämme sinua perehtymään Tietosuojakäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.
MTV käyttää Palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään evästekäytäntöömme, joka on luettavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.