Mainos

Suomen Hiihtokeskusyhdistys varoittaa lumivyöryistä

Suomen Hiihtokeskusyhdistys varoittaa mahdollisista lumivyöryistä kunnostettujen rinteiden ulkopuolella.

Viime päivien runsaitten lumisateiden vuoksi voi Pohjois-Suomessa kunnostettujen rinteiden ulkopuolella paikoin olla lumivyöryvaara. Ennusteen mukaan lumisateet jatkuvat myös runsaina. Laskettelu kunnostetuilla rinteillä on turvallista, Hiihtokeskusyhdistys korostaa.

Eilen Pyhätunturilla kolme laskettelijaa aiheutti vyöryn Huttu-Ukko ja Polar-rinteen välisellä alueella. Vyöryn pituus oli noin 50-60 metriä ja leveys 30-40 metriä. Yksi laskettelijoista hautautui osittain lumeen. Muut laskettelijat ja rinnehenkilöstö kaivoivat hänet esiin lumesta muutamassa minuutissa. Laskettelija sai lieviä vammoja kasvoihinsa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.