Mainos

Suomen ja Baltian poliisit yhteistyöhön

Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan poliisiylijohtajat tiivistävät yhteistyötään järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Tänään allekirjoitettu sopimus takaa mm. yhteisten operaatioiden toteuttamisen.

Poliisit tiivistävät yhteistyötään

Viron poliisiylijohtaja Ralf Palo, Latvian poliisiylijohtaja Juris Reksna, Liettuan poliisiylijohtaja Vytautas Grigaravicius ja Suomen poliisiylijohtaja Reijo Naulapää ovat allekirjoittaneet Helsingissä poliisien yhteistoimintasopimuksen. Sopimus koskee yhteistyötä, jolla pyritään ehkäisemään ja tutkimaan järjestäytynyttä, rajojen yli ulottuvaa rikollisuutta. Yhteistoimintasopimus takaa ympärivuorokautisen tiedonvaihdon Suomen ja Baltian maiden poliisiviranomaisten välillä. Osapuolet voivat toteuttaa myös yhteisiä operaatioita.

Sopimuksen mukaan äkillisissä liikkuvissa tilanteissa komento siirtyy aina sen maan poliisiviranomaisille, missä toimitaan. Toisen maan viranomainen voi liittyä mukaan kutsuttuna asiantuntijana. Yhteistoiminnassa noudatetaan kulloisenkin toimintamaan lakia.

Baltian rikollisuus ulottuu laajemmalle

Poliisiylijohtajat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

Järjestäytyneellä rikollisuudella on paljon yhteisiä piirteitä kaikissa Baltian maissa, mutta erojakin löytyy. Poliisiylijohtaja Reijo Naulapään mukaan mm. Liettuan ja Latvian rikollisuus on Suomea kansainvälisempää. Suomessa järjestäytyneitä rikollisjärjestöjä toimii 23, joissa on mukana kolmisessataa ihmistä. Suurin osa järjestöistä keskittyy huumerikollisuuteen.

Liettuassa järjestäytynyt rikollisuus on suuntautunut mm. huumeisiin ja tilattuihin murhiin. Liettuan poliisiylijohtaja kertoo, että maassa on 15 melko suurta rikollisryhmää ja 30 rikollisryhmittymää, jotka toimivat myös aktiivisesti ulkomailla. Rikollisryhmissä toimii pari tuhatta aktiivijäsentä ja lisäksi on tiedossa saman verran avustajia.

Latviassa on puolestaan esiintynyt rikollisuutta, jossa käytetään hyväksi korkeaa teknologiaa. Yleisiä ovat myös rahanpesuun liittyvät ongelmat. -Järjestäytyneitä rikollisjärjestöjä meillä oli vuoden alussa viisi, nyt enää neljä. Ryhmät puolestaan jakaantuvat ryhmittymiin ja osastoihin, joihin kuuluu yli 300 henkilöä, Latvian polisiiylijohtaja Juris Reksna sanoo.

Virossa ongelmana on järjestäytynyt rikollisuus, joka yrittää pesiytyä talouselämään. Virossa toimii nykyisin kuusi järjestäytynyttä ryhmittymää, joihin kuuluu 100-130 henkeä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.