Mainos

Suomen ja Ruotsin erojuhla polkaistiin käyntiin Tukholmassa

- Harvoin on juhlittu eroa, mutta nyt siihen on perusteltua aihetta, aloitti eduskunnan puhemies Sauli Niinistö puheensa Ruotsin valtiopäivillä. Suomen ja Ruotsin 600-vuotisen yhteiselon päättymisen merkkivuosi 1809 avattiin Tukholmassa torstaina.

Muun muassa Ruotsin kuningasparin, kruununprinsessa Victorian ja presidentti Tarja Halosen edessä puhuneet maiden pääministerit ja puhemiehet korostivat toinen toisensa jälkeen Ruotsin ja Suomen yhteisen historian, arvopohjan sekä yhteistyön tärkeyttä.

Suomen ja Ruotsin 600-vuotisen yhteiselon päättymisen merkkivuosi 1809 avattiin Tukholmassa 15.1.2009. Kuvassa Sirkka Mertala. LEHTIKUVA

Niinistö viittasi puheessaan myös Carl Bildtin sanoihin, joiden mukaan maat eivät ole olleet lähempänä toisiaan kahteensataan vuoteen.

Merkkivuoden juhlinta näkyy vuoden aikana molemmin puoli rajaa. Alkuvuoden ohjelmassa on muun muassa maaliskuun tulevaisuuskonferenssi Tukholmassa. Toukokuussa Ruotsin hallitus tulee puolestaan Suomen hallituksen vieraaksi Hämeenlinnaan.

Suomen ja Ruotsin 600-vuotisen yhteiselon päättymisen merkkivuosi 1809 avattiin Tukholmassa 15.1.2009. Kuvassa Ruotsin prinsessa Madeleine. LEHTIKUVA

Ruotsi ei pyydä Suomelta anteeksi historian käänteitä

Ruotsin valtiojohto ei aio pyytää Suomelta anteeksi historian käänteitä Ruotsissa heränneistä vaatimuksista huolimatta.

Ruotsin ympäristöpuolueen toinen puheenjohtaja Maria Wetterstrand kirjoitti tänään Dagens Nyheterin debattisivulla, että Ruotsin pitäisi pyytää Suomelta julkisesti anteeksi historiallisia epäoikeudenmukaisuuksia.

Wetterstrandin mukaan Ruotsin vähäinen kunnioitus suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria kohtaan uhkaa jopa maiden välisiä suhteita. Wetterstrand viittaa artikkelissaan lähinnä Ruotsin epäonnistuneeseen kielipolitiikkaan 1900-luvulla ja asenteissa elävään suomalaisvähemmistön alhaisempaan luokkastatukseen.

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt kertoi pitävänsä Wetterstrandin kirjoituksia osin asiallisina, mutta hän ei näe julkista anteeksipyyntöä tarpeellisena.

Suomen ja Ruotsin 600-vuotisen yhteiselon päättymisen merkkivuosi 1809 avattiin Tukholmassa 15.1.2009. LEHTIKUVA

- Mikäli alkaisimme pyytää anteeksi kaikkea, mitä historian saatossa on sattunut, meillä olisi esimerkiksi paljon asiaa Tanskan kanssa, Bildt heitti.

Samoilla linjoilla oli pääministeri Fredrik Reinfeldt, jonka mukaan maiden välit ovat sen verran läheiset, että anteeksi pyytely ei ole tarpeellista.

Suomen Matti Vanhanen otti juhlapuheenvuorossaan esille Ruotsin suomenkielisten aseman, mutta ei halunnut kuitenkaan kommentoida Wetterstandin ehdotusta anteeksipyynnöstä.

- Tämä on täysin Ruotsin asia. Suomessa pitää kuitenkin olla itsekriittinen sen suhteen, miten virallinen Suomi on vuosikymmenten aikana kiinnittänyt huomiota suomen kielen asemaan Ruotsissa, Vanhanen arvioi.

- Kannustin puheessa siihen, että Ruotsi pyrkisi ottamaan suomen kielen paremmin huomioon niistä lähtökohdista, jota Ruotsin suomenkielinen vähemmistö on itse asettanut.

1809-merkkivuosi polkaistiin Tukholmassa käyntiin juhlavin menoin. Muun muassa Ruotsin kuningasparin, kruununprinsessa Victorian ja presidentti Tarja Halosen edessä puhuneet maiden pääministerit ja puhemiehet korostivat toinen toisensa jälkeen Ruotsin ja Suomen yhteisen historian, arvopohjan sekä yhteistyön tärkeyttä.

- Harvoin on juhlittu eroa, mutta nyt siihen on perusteltua aihetta, eduskunnan puhemies summasi Sauli Niinistö puheessaan Ruotsin valtiopäivillä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.