Mainos

Suomen Kuvalehti: Supossa epäillään olleen päihdeongelmia

Suojelupoliisissa on ollut työntekijöiden mielestä päihdeongelmia ja krapulapäiviä, kertoo Suomen Kuvalehti.

Lehden haltuunsa saaman ilmapiiritutkimuksen mukaan kaikki johto ja johdon tuki -nimisen yksikön työntekijät katsoivat vuonna 2010, että yksikössä on melko varmasti päihdeongelmia. Puolet vastanneista kertoi, että asiaan suhtaudutaan välinpitämättömästi. Niin ikään puolet kertoi havainneensa päihteisiin liittyviä ongelmia, kuten krapulapäiviä ja myöhästymisiä.

Vastavakoiluyksikössä vajaat kaksi kolmasosaa vastanneista piti päihdeongelmia melko varmoina. 44 prosenttia oli havainnut poissaoloja päihteiden takia.

Sisäisten palvelujen yksikössä päihdeongelmia piti melko varmoina 41 prosenttia vastaajista. Krapulapäivistä raportoi vähän useampi kuin joka kymmenes.

Supossa työskentelee yli 200 ihmistä. Henkilöstöbarometriin vastasi yli puolet heistä.

Supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara ei kommentoinut lehdelle ilmapiiritutkimusta. Se on hänen mukaansa sisäiseen käyttöön laadittu asiakirja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.