Mainos

Suomen luonnonsuojelu saa moitteita

Suomessa suojellaan erilaisia luontotyyppejä jopa huonommin kuin muualla Euroopassa. Tieto selviää Euroopan unionin komission tuoreesta raportista.

Erilaisten luontotyyppien tila on Suomessa havumetsävyöhykkeellä riittämätön tai huono 86 prosentilla luontotyypeistä, kun eurooppalainen keskiarvo on 65 prosenttia. Suurin osa Suomea kuuluu havumetsävyöhykkeeseen.

Tilannetta tasoittaa Suomen hyväksi kuitenkin se, että joidenkin muiden maiden tiedot suojelutasosta ovat vaillinaiset. Suomi taas on kirjannut tietonsa pääosin tunnollisesti.

Suomessa retuperällä ovat erityisesti rantojen, harjujen sekä ketojen ja niittyjen tila. Etenkin harjujen suojelun taso on huono.

Tutkimuksessa kartoitettiin myös EU-lainsäädännöllä suojeltavien eläin- ja kasvilajien tilaa. Erityisen kriittinen on esimerkiksi uhanalaisen muurahaissinisiipi-perhosen, saimaannorpan ja hämeenkylmänkukan tilanne.

Sen sijaan muualla EU:ssa heikosti voivien sammakko- ja kalalajien tila on Suomessa hyvä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.