Mainos

Suomen luonnonsuojeluliitto suomii Kataisen poisjääntiä Riosta

Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) poisjääntiä Rio de Janeiron huippukokouksesta.

– Maailman tila on heikentynyt 20 vuodessa vakavasti. Väkiluku on noussut 26 prosenttia, luonnon monimuotoisuus on vähentynyt 12 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt ovat nousseet 36 prosenttia. Maailman johtajien sitoutuminen ongelmien ratkaisemiseen vaikuttaa silti heikentyneen, liitto sanoo tiedotteessaan.

– Missä ovat esimerkiksi Yhdysvaltain Obama, Saksan Merkel ja Britannian Cameron? Jos asia koettaisiin tärkeäksi, he tulisivat.

Liitto toteaa, että pääministeri Katainen on matkustellut ahkerasti alkukesän aikana Euroopassa ja Yhdysvalloissa Euroopan taloushuolia ratkoen. Poisjääntiään Rion kokouksesta Katainen perusteli Nokian tilanteella.

– Kataisen arviota omasta sijoittumisestaan pelikentällä voi pitää lyhytnäköisenä. Hänen läheinen virkaveljensä, Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt, valitsi toisin ja on nyt Riossa, toteaa liiton suojelupäällikkö Jouni Nissinen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.