Mainos

Suomen maataloustappiot pienenivät 7 miljoonaan EU:ssa

EU:n maatalousministerit ovat saaneet aikaan kompromissiesityksen maataloustuista. Suomalaiselle maataloudelle nyt hyväksytty esitys on selvästi aiempia parempi.

EU:n maatalousministerit pääsivät aamulla sopuun unionin kiistellystä maatalousuudistuksesta. Ratkaisu syntyi määräenemmistöllä eilisestä iltapäivästä asti jatkuneiden neuvottelujen päätteeksi. Portugali ei silloinkaan halunnut tyytyä neuvottelutulokseen.

Uudistuksen vaikutukset suomalaisten viljelijöiden tuloihin ovat jäämässä huomattavasti pelättyä pienemmäksi. Kokouslähteiden mukaan ratkaisu aiheuttaisi suomalaisille viljelijöille arviolta 7 miljoonan euron tappiot vuodessa. Alun perin Suomi kuitenkin tavoitteli täyttä korvausta tulonmenetyksistä.

Maataloustuen maksuperusteisiin uudistus tuo merkittäviä muutoksia. Valtaosa EU:n maataloustuesta maksetaan jatkossa muuten kuin itse tuotannon perusteella, vaikka maatalouskomissaari Franz Fischler joutui tekemään uudistuksen vastustajille huomattavia myönnytyksiä. Jäsenmaat voivat halutessaan säilyttää neljäsosan viljatuesta ja osan nautaeläinten tuesta tuotantoon sidottuna. Maidon tuotantotuesta on määrä luopua kokonaan, joskin vasta muutaman vuoden kuluttua.

Viljan kuivaustukea luvattiin nostaa

Sen sijaan pohjoista erikoisuutta eli viljan kuivaustukea maksetaan Suomessa edelleen viljelyalan perusteella. Viime vaiheen myönnytyksenä kuivaustukea luvattiin myös nostaa. Näin suomalaiset viljanviljelijät saattavat päästä uudistuksessa jopa vähän voitolle, kun taas maidontuottajien tulot laskisivat jonkin verran voin hinnanalennusten vuoksi.

Valtaosa Fischlerin kaavailemista hinnanalennuksista kuitenkin vesittyi. Ainoastaan voin tuottajahintaa aiotaan alentaa aiemmin sovitusta, kun taas viljan ja maitojauheen lisähinnanalennuksista luovuttiin lähes kokonaan. Vain viljan varastointikorvaus pienenee.

Maatalousministerit neuvottelivat kiperästä uudistuksesta koko viime yön. Kokous keskeytettiin pikkutunneilla enimmillään vain pariksi tunniksi, jolloin työ kuitenkin jatkui valtuuskuntien tiloissa. Varhain aamulla ministerit saivat eteensä yön neuvottelujen perusteella laaditun kirjallisen kompromissiesityksen, joka meni läpi lähes sellaisenaan.

Luxemburgista tavoitettu maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja on tyytyväinen neuvottelujen tulokseen:
-Tämä merkitsee Suomen kannalta sitä, että alkuperäiseen esitykseen sisältyvät suuret uhkatekijät ovat poistuneet. Olemme komissaari Franz Fischlerin kanssa sopineet, että ensi viikolla jatkamme neuvotteluja Suomen 141 artiklan mukaisista tuista. Uskon, että nämä kaksi ratkaisua muodostavat sellaisen kokonaisuuden, jonka varaan suomalaisen maatalouden tulevaisuutta voidaan rakentaa, Korkeaoja toteaa.

MTK: Loppuratkaisu vähintään tyydyttävä

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK pitää Suomen neuvotteluvaltuuskunnan työtä Luxemburgissa vähintään tyydyttävänä, vaikka loppuratkaisuun sisältyi viljelijöiden kannalta myös pettymyksiä.

-Ihan kaikkea ei saatu, summasi MTK:n toiminnanjohtaja Paavo Mäkinen STT:lle Luxemburgissa.

Hän korosti, että lopputuloksen kannalta on vielä äärimmäisen tärkeässä asemassa Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen eli ns. 141-tuen jatko, josta Suomi aloittaa ensi viikolla neuvottelut EU:n komission kanssa. MTK vaatii myös, että valtion budjettiin varataan lisärahaa kansallisen tuen korottamiseksi.

Toiminnanjohtaja Mäkisen mukaan ensimmäinen pettymys neuvotteluratkaisussa oli maataloustuen maksuperusteiden muutos niin laajassa mitassa kuin sovittiin. Tämä merkitsee, että valtaosa tuesta maksetaan jatkossa muuten kuin tuotannon perusteella.

Toinen pettymys oli, ettei Suomi taaskaan saanut kauan havittelemaansa korvausta viljan viitesatoihin. Kansallisia viitesatoja käytetään tukien laskennassa. Suomi pitää omia viitesatolukujaan liian pieninä, koska niistä päätettiin aikanaan 1980-luvun lopun huonojen satovuosien perusteella.

Kolmas pettymys oli maidontuottajia koetteleva voin hinnan lisäalennus, vaikka suuri osa pelätyistä tappioista onnistuttiin torjumaan. Tukiperusteiden radikaalin muutoksen vuoksi Mäkinen luonnehti ministerien sopimusta hypyksi tuntemattomaan. Kovin ärhäkkäästi MTK ei kuitenkaan aio enää esiintyä.

-Täytyy viestittää viljelijöille, ettei kaikkea toivoa voi menettää, Mäkinen huomautti.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 26.06.2003).

(Seitsemän uutiset 26.06.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.