Mainos

Suomen maataloustuet taas neuvottelupöydässä

EU:n esittämät tukileikkaukset hankaloittavat Suomen kansallisten tukien maksatusta.

Juha Korkeaoja

Maatalousministeri Juha Korkeaoja tapaa tänään Brysselissä EU:n maatalouskomissaari Franz Fischlerin. Tapaamisessa mm. neuvotellaan Suomen maataloudelle tärkeästä 141-artiklasta ja sen tuomista tukimuutoksista.

EU:n komissio haluaa leikata ensi vuoden luonnonhaittakorvauksen eli LFA-tuen lisäosaa. Suomen hallitus on puolestaan luvannut juuri tällä lisäosalla korvata kansallisen kotieläintuen leikkauksia Etelä-Suomessa.

Ministeri Korkeaoja myöntää, että tieto maanviljelijöille ensi vuonna maksettavista tuista on viipynyt jo kohtuuttoman kauan.

Tämänpäiväisessä tapaamisessa ei sen sijaan ole tarkoitus keskustella komission esityksestä koko EU:n sokeripolitiikan uudistamiseksi.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 10.11.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.