Mainos

Pakolaisneuvonta: Irakilaisperheen tapaus ei ole ainoa laatuaan

Suomen Pakolaisneuvonta ry:n mukaan Suomessa on muitakin perheitä, joista osa käännytetään maasta kohun keskiöön nousseen irakilaisperheen tavoin.

– Kun puhutaan näistä tapauksista, joissa perhe on jo Suomessa, niin joitakin tapauksia meillekin tulee vuosittain tietoon, missä osa perheestä käännytetään. Eli jonkin verran tulee näitä hyvinkin kohtuuttomia tapauksia tietoomme, toteaa Huomenta Suomessa vieraillut Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Elina Castren.

Castren muistuttaa, että tälläkin hetkellä perheenyhdistäminen on varsin kireää Suomessa.

– On paljon ihmisiä, jotka eivät saa perhettään yhdistettyä, eivätkä edes onnistu hakemaan sitä perheenyhdistämistä.

– Tietämystä siitä, miten vaikeaa oleskeluluvan saaminen ja perheenyhdistäminen ei ole. Sitten ihmiset järkyttyvät, kun niitä tapauksia tulee esille, hän ottaa myös esille viitaten viime päivien kohuun. 

Pakolaisneuvonta vastustaa hallituksen esitystä

Uutisissa ollut irakilaisperhe saa toistaiseksi jäädä Suomeen, koska korkein hallinto-oikeus päätti jäädyttää äidin ja kolmevuotiaan käännytyksen. Korkein hallinto-oikeus päätti käännytyksen täytäntöönpanokiellon jatkuvan siihen asti, että se on ehtinyt käsitellä perheen jättämän valituslupahakemuksen. Valituslupahakemuksen käsittelyssä saattaa kestää useita kuukausia.

Äänestys

Olisiko irakilaisäidin ja lapsen käännytys väärin?

Kyllä

Ei

Olisiko irakilaisäidin ja lapsen käännytys väärin?

Kyllä 43%

Ei 57%

43%
57%
ääniä 7370 kpl

HS uutisoi sunnuntaina, ettei irakilaisen perheen yhdistäminen ei onnistu, koska ravintolan autonkuljettajana työskentelevän perheen isän tulot ovat liian matalat. Äidin ja kolmivuotiaan oli käännytyspäätöksen mukaan lähdettävä Suomesta viimeistään perjantaina.

Maahanmuuttovirasto taas muistutti eilen tiedotteessaan noudattavansa nykylakeja. Jos perhe on ollut olemassa jo silloin, kun yksi perheenjäsenistä tulee Suomeen, on kyseessä ulkomaalaislain tarkoittama vanha perhe. Tällaisia perheitä ei koske toimeentuloedellytys. Uusia perheitä se taas koskee.

Maahanmuuttovirasto toimitti sisäministeri Petteri Orpolle (kok.) asiasta selvityksen eilen, jota tämä oli pyytänyt. Presidentti Sauli Niinistö sivusi myös maanantaina asiaa todeten, että nykyisessä maahanmuuttotilanteessa saattaa syntyä tapauksia, joita ei aikanaan lakeja säädettäessä osattu hahmottaa.

Pakolaisneuvonta vastustaa hallituksen huhtikuista esitystä, jossa muun muassa perheenyhdistämisen kriteereitä tiukennetaan.

– Käytännössä johtaa siihen, että perheillä ei ole mahdollisuutta jättää sitä hakemusta, näkee Castren.

Erityisen huolissaan Pakolaisneuvonta on Suomeen tulleista alaikäisistä. Sen mukaan vain harva alaikäinen onnistuu perheenyhdistämisessä. Tästä lisää artikkelin yllä olevalla videolla. 

Castren muistuttaa, että perheenyhdistämistä on kiristetty jo edellisten hallitusten toimesta. Vuoden 2010 jälkeen on kaksi kertaa kiristetty lakia ja kiristetty juurikin perheenyhdistämistä.

Katso perheen haastattelu tästä:



Juttua korjattu klo: 9.18. 7.6.2016: Kyseessä Pakolaisneuvonta ry, ei Suomen pakolaisapu. Kommentointimahdollisuus poistettu epäasiallisten viestien vuoksi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.