Mainos

Suomen palokuolematilastoja synkentävät viinanjuonti ja yksinasuminen

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) on huolissaan tulipaloissa kuolleiden iäkkäiden ihmisten suuresta määrästä. SPEKin mediaseurannan mukaan jopa puolet tänä vuonna tulipaloissa menehtyneistä oli yli 60-vuotiaita.

Suomen palokuolematilastot ovat kansainvälisestikin vertailtuna surullista luettavaa. Kansainvälisissä vertailuissa lasketaan, kuinka monta palokuolemaa on miljoonaa asukasta kohden.

- Suomessa luku lähentelee kahtakymmentä, muissa Pohjoismaissa se on selvästi alle kahdenkymmenen. Keski-Euroopan maissa luku on paikoin jopa alle kymmenen, kertoo SPEKin johtaja Matti Orrainen.

Orrainen arvelee, että ainakin osittain Suomen synkkiin palokuolematilastoihin vaikuttavat elämäntavat ja tottumukset.

- Suomessa moni asuu yksin ja alkoholinkäyttö on runsasta. Iäkkäillä, yksin asuvilla ihmisillä ei myöskään ole aina turvaa lähellä, pohtii Orrainen.

Orrainen arvioi, että kun iäkkäiden ihmisten osuus väestöstä kasvaa ja kotona asumista tuetaan, myös palokuolemamäärä todennäköisesti kasvaa.

- Laitospaikkoja ollaan vähentämässä Suomessa, koska halutaan, että ihmiset asuvat kotona. Se on toki aivan upea asia ihmiselle, että hän voi asua varttuneellakin iällä kotonaan. Ikääntymiseen kuitenkin liittyy luonnollisesti sairauksia, unohduksia, erehdyksiä sekä toimintakyvyn alenemista. Siksi riski palokuolemaan kasvaa.

"Norjan määräys saatava voimaan Suomessakin"

Orraisen mukaan tehokas keino palokuolemien vähentämiseksi olisi automaattisten sammutusjärjestelmien asentaminen hoitolaitoksiin ja erityisiin riskiryhmiin kuuluvien koteihin.

- Esimerkiksi Norjassa astui eilen voimaan määräys, että kaikki yli kolmikerroksiset uudisasuinrakennukset on varustettava automaattisilla sammutusjärjestelmillä. Tällainen määräys olisin hyvä saada Suomeenkin.

Palokuolemat eivät ole viime vuosina Suomessa onneksi kasvaneet, kiitos palovaroitinpakon. Orrainen kuitenkin korostaa, että nyt palokuolemaluvut olisi saatava laskuun eikä tyytyä vain siihen, etteivät tilastot ole synkentyneet entisestään. Haaste on kova, sillä iäkkäiden ihmisten osuus väestöstä tulee kasvamaan hurjasti tulevina vuosina

- Karkean arvioin mukaan Suomessa tällä hetkellä on noin 650 000 yli 65-vuotiasta. Noin 20-25 vuoden kuluttua luku on jo 1,4 miljoonaa. Siksi olemme huolissamme tulevasta kehityksestä. Nyt on korkea aika keskustella niistä keinoista, joilla millä palokuolemia saadaan vähennettyä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.