Mainos

Suomen Pankin johtokuntaan lähes 40 hakijaa

Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi on hakenut 39 henkilöä. Hakijoiden joukossa on runsaasti talouselämän asiantuntijoita ja vaikuttajia.

Hemilä-Suomen Pankki

Kansanedustajista koostuva pankkivaltuusto nimeää ensi tiistaina kaksi ehdokasta johtokuntaan. Lopullisen nimityspäätöksen tekee presidentti Tarja Halonen.

Ensimmäisenä poliittisena yllätysnimenä joukossa on maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä (sit.). Huhut pitivät paikkaansa siitä, että myös Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä hakee Suomen Pankkiin. Ruotsalaisen kauppakorkeakoulun rehtori Marianne Stenius on yksi viidestä naishakijasta.

Kokoomuksessa johtokuntapaikasta kilpailevat eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja sitoutumaton alivaltiosihteeri Johnny Åkerholm. Johtajanpaikkaa ovat hakeneet myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen sekä professori Heikki Niskakangas.

Suomen Pankin sisältä johtokuntaan on viisi kovan tason hakijaa hakijaa: osastopäälliköt Markus Fogelholm, Heikki Koskenkylä ja Pentti Pikkarainen. Hakijoina ovat myös johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto ja Kjell Peter Söderlund, joka on kansainvälisen sihteeristön päällikkö. Pääjohtaja Matti Vanhalan kerrotaan kehottaneen alaisiaan hakemaan ahkerasti vapautuvia paikkoja. Hän on rohkaissut päteviä alaisiaan pitämään itsetuntoa korkealla, kun pitkään on näkyvästi puhuttu poliittisista nimityksistä.

Muita kovan tason hakijoita ovat muun muassa Anne Brunila Euroopan komissiosta, Rahoitustarkastuksen johtaja Kaarlo Jännäri sekä professorit Erkki Koskela Helsingin yliopistosta ja Jouko Ylä-Liedenpohja Tampereen yliopistosta.

Pankkivaltuusto aloittaa huomenna

Eduskunnan pankkivaltuusto kokoontuu huomenna aamulla päättämään, miten Suomen Pankin johtokunnan uusien jäsenten valinnassa edetään.

Hakijoiden suuri määrä tuli yllätyksenä monille pankkivaltuuston jäsenille ja muillekin kansanedustajille. Asian käsittelyä johtava pankkivaltuuston varapuheenjohtaja kansanedustaja Virpa Puisto (sd.) sanoi tänään, että tavoitteena on edelleen, että uusien johtokunnan jäsenten valinta olisi selvä ensi viikolla.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.