Mainos

Suomen Pankin valintoja puidaan

Eduskuntaryhmät ja pankkivaltuusto puivat tänään Suomen Pankin johtokunnan kokoonpanoa.

Suomen Pankki


Kokoomuksen ja keskustan eduskuntaryhmät keskustelevat tänään ehdokkaistaan Suomen Pankin johtokuntaan, ja myös eduskunnan pankkivaltuusto käsittelee asiaa.

Kokoomuksen sisällä alivaltiosihteeri Johnny Åkerholm saa tällä hetkellä enemmän kannatusta kuin kansanedustaja Ilkka Kanerva. MTV3:n uutisten eilisen kyselyn mukaan useat kokoomuksen kansanedustajat ovat kuitenkin epävarmoja kannastaan, joten ryhmä joutunee äänestämään ehdokkaastaan.
Eduskunnan pankkivaltuuston varapuheenjohtaja Virpa Puisto sanoo, että osa hakijoista aiotaan haastatella. Tämän vuoksi uusien johtajien nimittäminen lykkääntynee kahden viikon päähän. Uudet johtajat nimittää tasavallan presidentti.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.