Mainos

Suomen somaliyhteisö ei usko värväyksiin Suomesta

Suomen somaliliiton puheenjohtaja Abdirashid Awad Dirie suhtautuu epäilevästi maamiehiinsä kohdistuviin rikosepäilyihin, jotka liittyvät Suomen ensimmäiseen terrorismijutun tutkintaan.

Keskusrikospoliisiin tutkimassa jutussa on vangittuna 34-vuotias Suomessa asuva somalialaismies. 28-vuotias somalialainen nainen vapautettiin tutkintavankeudesta kuun alussa. Lisäksi juttuun liittyy kaksi ulkomailla olevaa henkilöä.

Heitä epäillään terrorismijärjestö al-Shaabin rahoittamisesta, vangittuna olevaa miestä myös yhden henkilön värväämisestä terrorismirikoksen tekijäksi.

- Toivon, että tämä ei liity mihinkään ja että myös hänet (mies) vapautetaan, puheenjohtaja Abdirashid Awad Dirie sanoo.

Vangittuna oleva mies on somaliliiton puheenjohtajalle etäisesti tuttu. Miesten kohtaamisissa ei ole paljastunut puheenjohtajan mukaan mitään terrorismin tukemiseen viittaavaa.

- Hän oli ihan normaali mies, hän oli englannin kielen opettaja, en huomannut mitään tällaista.

Puheenjohtaja korostaa, että somaliyhteisö tuomitsee terrorismin kaikissa muodoissa. Jos epäilty todetaan syylliseksi, se on puheenjohtajan mukaan yksilön tekemä rikos, ei yhteisön. Viime aikojen uutiset ovatkin horjuttaneet Suomen somaleja.

Nyt toivotaan rauhaa

Ääri-islamislaisen al-Shabaab-liikkeen kannatuksen sanotaan huvenneen Suomessa viime vuosina nopeasti. Se tiedetään, että al-Shabaab kerää jäseniä ja taistelijoita eri puolilta maailmaa, myös Pohjoismaista. On mahdollista, että kannattajia on tai on ollut Suomessa.

- Uskon, että Suomessa ei ole vaaraa, että järjestöön lähdettäisiin. Nyt toivotaan rauhaa, ja näyttääkin, että Mogadishu on rauhoittumassa, puheenjohtaja Abdirashid Awad Dirie sanoo.

Somalian islamistikapinalliset vetivät kuun alussa joukkonsa pois Somalian pääkaupungista Mogadishusta ja siirtyivät ajoneuvoineen etelään kohti tukikohtakaupunkiaan Baidoaa.

Iltalehti kertoi terroristijärjestö al-Shabaabin hengellisen johtajan Hassan Husseinin käyneen Suomessa etsimässä jäseniä ja rahoitusta vuonna 2009.

- Mielenkiintoinen kysymys Suomen viranomaisille on se, miten hän on päässyt Suomeen, puheenjohtaja Abdirashid Awad Dirie pohtii ääneen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.