Mainos

Suomen suhteet Neuvostoliittoon askarruttavat

Hallituksella ei ole aikeita panna alkuun kansakunnan menneisyyttä koskevaa tutkimusta, jossa kohteena olisivat 1970-luvulla vallinneet suhteet Neuvostoliittoon. Hallituksen näkemyksen mukaan tehtävä kuuluu vapaalle tutkimukselle, jota valtiovalta ei voi ohjailla.

Asia tuli esille torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Tieteellistä selvitystä kaipasi vihreiden Tuija Brax, joka rinnasti tutkimuskohteen vuoden 1918 tapahtumiin. Niiden lopuillaan oleva selvittely lähti liikkeelle valtioneuvoston toimesta.

Brax kysyi, olisiko aika jo kypsä myös ns. rähmälläänolovuosien tapahtumien selvittämiseen. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan hallituksella ei ole tällaisia suunnitelmia.

Tutkimuksen harjoittamiselle ei kuitenkaan ole mitään estettä. Esimerkiksi Venäjän kanssa on tutkijoiden kesken tiivistä yhteistyötä. Arkistoja on avattu ja niitä pyritään avaamaan lisää.

Braxin mielestä nykyisille sukupolville on hyvin epäselvää, mitä tarkoitti esimerkiksi se, että kaikilla sanotaan olleen 70-luvulla ns. kotiryssä. Epäilys aiheutti vastalausemyrskyn istuntosalissa. Brax piti reaktiota osoituksena siitä, että ajassa on selvästi jotain tutkittavaa. -Tässäkin keskustelussa on joillekin hyvä tilaisuus esiintyä ikään kuin puhtaina pulmusina ja heittää varjoa toisten päälle. Kyllähän tämäkin osataan meillä, Lipponen kuittasi.

Antero Kekkonen (sd.) tarkensi, ettei kaikilla todellakaan ole ollut kotiryssää. Hän toivoi, että erityisesti Venäjän arkistot saataisiin suomalaisten tutkijoiden käyttöön.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) huomautti, etteivät vieraassa maassa olevat arkistot kuulu ulkoministeriön toimialaan. Ministeriö on kuitenkin kuitenkin pyrkinyt tukemaan suomalaisia tutkijoita Venäjän arkistojen käytössä erilaisissa yhteistyöhankkeissa maan historiantutkijoiden kanssa. Vireillä on mm. sodanaikaisten asioiden selvittely.

Tuomiojan mukaan hänen ministeriönsä on myöntänyt luvan kaikille tutkijoille tutustua sen hallussa oleviin asiakirjoihin miltä tahansa aikakaudelta. Tuomioja harjoittaa itsekin poliittisen historian tutkimusta, johon hän on puolestaan saanut kaiken haluamansa aineiston Venäjän ulkoministeriön arkistosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.