Mainos

Suomen uhanalaista naalikantaa yritetään elvyttää

Lapin tunturialueilla elävä naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs. Viisivuotinen naali-life -projekti pyrkii selvittämään, miksi naalikannat ovat romahtaneet lähes täysin Suomessa.

Syyksi tutkijat ovat sanoneet ilmaston muutokset ja ravinnon puute.Näköhavaintoja naalista tulee alle kymmenen vuodessa.

Ruotsissa ja Norjassa naalikantaa on saatu elpymään ruokinnan avulla. Nyt samaa kokeillaan myös Suomessa.

Naali eli napakettu on kettua pienempi koiraeläin jonka turkki on kesäisin selkäpuolelta tumma ja talvisin vitivalkoinen.Suomessa asuu arviolta 10-20 aikuista naalia ja koko Kuolan alueella alle 200 yksilöä.

Naali on ollut rauhoitettu vuodesta 1940.

Projektilla kanta kasvuun?

Nyt tutkijat yrittävät selvittää naali-life -projektin avulla miksi tämä kaunis arktinen laji ei pesi Suomessa. Erääksi syyksi on sanottu porojen maastoteurastuksien loppumista.

Yksi selvä syy on ketun leviäminen tunturialueelle.

- Miksi sitten kettu on pystynyt valloittamaan tätä aluetta, niin se on sitten hankalampi juttu. Siihen liittyy mahdollisesti ilmastollisia juttuja ja siihen liittyvien myyrä- ja sopulisyklien muutoksia, suojelubiologi Matti Mela Metsähallitukselta pohtii.

Nyt tutkijat haluavat ottaa järeät keinot käyttöön esimerkiksi kettujen suhteen.

- Meillä on mahdollisuus poikkeusluvalla metsästämiseen ja käyttää moottorikelkkaa. Ehkä yksi pesä per kettu on poistettu vuosittain, Mela kertoo.

Jos ja kun naali saadaan poikimaan, silloin voidaan myös aloittaa valvottu ruokinta.

Vielä siihen ei ole ollut aihetta.

- Toivottavasti tämän lifen aikana saataisiin edes yks pari pesimään, niin se olisi jo rohkaisevaa. Tänä vuonna havaintoja on tullut aika niukasti, Mela harmittelee.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.