Mainos

Suomen vaalit ulkomailla: Tsunamiselviytyminen ja homous mainittu

MTV3 - Sanna Pietiläinen, Jaana Oksanen

Suomen presidentinvaalien tulos on mainittu useassa ulkomaisessa verkkolehdessä, vaikkakin melko lyhyesti, eikä suinkaan pääuutisten joukossa.

Muun muassa brittilehdet BBC ja Guardian otsikoivat konservatiivin voittaneen presidentinvaalit ensimmäistä kertaa 50 vuoteen.

Ruotsalainen Expressen kirjoittaa "tsunamista selvinneen suursuosikin voittaneen". Italialainen La Repubblica kertoo suomalaisten äänestäneen oikeistoa, ja mainitsee myös jutussa kokoomuksen Sauli Niinistön selvinneen tsunamista.

Muun muassa BBC, Guardian ja New York Times mainitsevat, että Suomen presidentinvaaleissa oli nyt ensimmäistä kertaa ehdolla avoimesti homoseksuaali ehdokas.

– Haaviston seksuaalinen suuntautuminen ei ollut vaalikeskustelujen pääaihe, mutta analyytikkojen mukaan se on kuitenkin ollut kisassa esteenä, lehdet kirjoittavat.

Lehtien siteeraamassa AP:n haastattelussa suomalaisasiantuntija arvioi, että vanhat ihmiset eivät kerta kaikkiaan olleet vielä valmiita äänestämään homopresidenttiä.

Ulkomaiset verkkolehdet kirjoittavat myös, että presidentinvalta on Suomessa vähentynyt, ja rooli on nyt enemmän seremoniallinen.

"Eduskuntavaalit kiinnostivat enemmän"

Eduskuntavaalit Suomessa viime keväänä herättivät enemmän kiinnostusta ulkomaisessa mediassa kuin presidentinvaalit, sanoi AP:n Skandinavian kirjeenvaihtaja David Mac Dougall MTV3:n Huomenta Suomessa.

Eduskuntavaalien lopputulos herätti kiinnostusta, kun EU-kriittiset perussuomalaiset nostivat vaaleissa kannatustaan huimasti.

– Luulen, että eurooppalainen ja kansainvälinen media oli enemmän kiinnostunut eduskuntavaaleista, koska silloin huolenaiheena oli, että Suomi ja osa muustakin Euroopasta alkaa erottua maahanmuutto- ja EU-vastaisena, Mac Dougall sanoo.

Lisäksi presidentinvaalien kiinnostavuuteen ulkomailla vaikuttaa hänen mielestään se, että Suomessa presidentillä on hyvin rajoitetut vallankäyttömahdollisuudet.

Guardiankertoo Suomen vaaleista

Expressen uutisoi vaalituloksen

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.