Mainos

Suomen väkiluku kasvanut hieman

Suomen väkiluku oli elokuun lopussa 5 249 034. Väkiluku kasvoi tammi-elokuussa runsaalla 12 000 henkilöllä, mikä on noin 650 enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten.

Suomen väkiluku oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuun lopussa 5 249 034. Väkiluku kasvoi tammi-elokuussa 12 400 henkilöllä, mikä on 650 enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten.

Suurin syy väestönlisäykseen oli maastamuuttojen vähentyminen.

Tänä vuonna syntyi elokuun loppuun mennessä 38900 lasta eli 200 vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Kuolleiden määrä oli 32350, mikä on 400 henkilöä enemmän kuin viime vuoden tammi-elokuussa.

Tammi-elokuun aikana Suomeen muutti ulkomailta 13 950 henkilöä ja Suomesta muutti pois 8 100 henkilöä. Maahanmuutot vähenivät näin 50 henkilöllä ja maastamuutot 1 250 henkilöllä.

Elokuun loppuun mennessä kuntien välisiä muuttoja oli yhteensä 196500. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 7050:lla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.