Mainos

Valtakunnansyyttäjänvirasto ja Poliisihallitus keskustelevat Suomen vastarintaliikkeen kieltämisestä ensi viikolla

Valtakunnansyyttäjänvirasto ja Poliisihallitus keskustelevat viimeistään ensi viikolla siitä, onko perusteita nostaa kanne uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen toiminnan kieltämiseksi.

– Tällainen kanne ja mahdollinen järjestön kieltäminen vaativat huolellisen selvityksen, sanoo apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Toiviaisen mukaan muutkin väkivaltaisiksi epäillyt järjestöt on syytä ottaa tarkasteluun. Kynnys lakkauttamiselle on kuitenkin korkea, koska perustuslaki suojaa yhdistymisvapautta.

– Kieltämiselle olisi perusteita lähinnä silloin, jos jokin yhdistys toimii täysin lainvastaisesti, esimerkiksi kokoontuu pelkästään väkivallan harjoittamiseksi. Suomalaisessa oikeuskäytännössä ei ole ennakkotapauksia, toteaa Toiviainen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.