Mainos

Suomenlahdelle uusi valvontajärjestelmä

Suomi, Viro ja Venäjä ovat sopineet yhteisestä Suomenlahden meriliikenteen valvontajärjestelmästä. Kahden vuoden kuluttua alkavan järjestelmän uskotaan vähentävän laivojen onnettomuusriskin viidesosaan nykyisestä.

Sopimuksen taustalla on huoli meriliikenteen jatkuvasta kasvusta Itämerellä ja alusnopeuksien lisääntymisestä.
Hanke onkin jopa odotettua nopeammin. Kolmen maan hyväksymä valvontajärjestelmä vaatii silti vielä kansainvälisen hyväksynnän, koska valvonta ulottuu kansainväliselle merialueelle.

Uudessa valvontajärjestelmässä laivojen tulee ilmottautua ja niille määrätään tarkat reitit. Matkantekoa myös valvotaan tarkasti. Yksi tavoite on myös yksirunkoisten ölyalusten poisto käytöstä. Uuden systeemin lasketaan vähentävän riskejä merkittävästi.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 21.3.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.