Mainos

Suomenlahden tilaa yritetään parantaa teemavuodella

Suomi, Viro ja Venäjä järjestävät yhteisen Suomenlahti-vuoden 2014. Tavoitteena on etsiä uusia keinoja meren tilan parantamiseen. Talkoisiin halutaan mukaan niin kansalaiset, yritykset, tutkijat kuin päättäjätkin.

- Yritämme saada Suomenlahden tutkimuksen aivan uudelle tasolle. Haluamme rakentaa Viron,Venäjän ja Suomen yhteisen Suomenlahden tilan seurantaverkoston. Esimerkiksi Venäjä on luvannut järjestää vuosittain kaksi seurantamatkaa itäiselle Suomenlahdelle, jossa heillä on 40 seuranta-asemaa. Pyrimme siihen, että kaikki tutkimustieto olisi kaikkien kolmen maan tutkijoiden käytettävissä, kuvailee nimikkovuoden koordinaattori Kai Myrberg Suomen ympäristökeskuksesta.

Meren tilaa on yritetty ja yritetään jo nyt parantaa lukuisilla eri hankkeilla. Silti Suomenlahti-vuoden uskotaan tuovan uutta potkua työhön.

- Tässä haetaan tällaista Suomenlahden profiilin kohotusta. Tavoite tietenkin on, että Suomenlahti-vuosi ei rajoittuisi vain yhteen vuoteen vaan siitä tulisi jatkuva prosessi, suunnittelee Myrberg.

Kansalaisilta painetta poliitikoille

Suomenlahti-vuoden 2014 taustayhteisöksi perustetaan kansalaisvaltuuskunta, jonka kokoaa entinen pääministeri, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen. Kansalaisvaltuuskuntaan kutsutaan mukaan noin 150 eri tahoa, esimerkiksi kaupunkeja, yrityksiä ja järjestöjä.

- Kansalaisvaltuuskunta tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä poliitikot Suomenlahden hyväksi tekevät. Kansalaisten painetta tarvitaan, jotta päätöksiä ja toimintaa saadaan aikaan. Samanlaiset valtuuskunnat perustetaan myös Viroon ja Venäjälle, kertoo Matti Vanhanen.

Hän uskoo meren tilan paranemiseen.

- Odotan, että Suomenlahti-vuosi tuo uuden ison loikan meren tilan parantamiseen. Pitää muistaa, että Suomenlahden tilan parantaminen on mahdollista. Sen osoittaa esimerkiksi se, että Pietarin jätevedenpuhdistus on saatu 20 vuodessa kuntoon, muistuttaa Vanhanen.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on lupautunut Suomenlahti-vuoden 2014 suojelijaksi. Myös Viron ja Venäjän toivotaan löytävän vuodelle yhtä vaikutusvaltaiset suojelijat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.