Mainos

Suomessa asuvat egyptiläiset: Sukulaisten tilanne Kairossa huolestuttaa

Suomessa asuvat egyptiläiset ovat seuranneet tiiviisti viime päivien levottomuuksia Kairossa.

Helsingissä asuva Ahmed Geneid kertoo olevansa huolissaan sukulaisistaan Kairossa.

- Toivon, että vallankumous onnistuu ja Mubarakin hallitus eroaa. Meillä pitäisi olla pian uusi tilapäinen hallitus Egyptissä, Geneid toivoo.

Geneid uskoo, että suurin osa, ainakin 90 prosenttia Suomessa asuvista egyptiläisistä toivoo Mubarakin eroa.

- Suurin osa toivoo Mubarakin väistymistä, mutta toisaalta monet ovat jo väsyneitä ja ajattelevat, että tämä riittää. Joidenkin mielestä Mubarak voisi olla vallassa vaikka vielä muutaman kuukauden, mutta minä ajattelen, että hänen on lähdettävä heti, Geneid sanoo.

Geneidin mielestä esimerkiksi Mohammed El Baradei voisi olla hyvä väliaikainen hallitsija Egyptissä.

- Sitten meillä voisi olla muutaman vuoden kuluttua vapaat vaalit.

Poliiseja ei näy, vangit karanneet vankiloista...

Suomessa asuva egyptiläinen Marwan Hossein puolestaan kertoo, että kaikki hänen sukulaisensa asuvat Alexandriassa. Hossein on saanut väliaikatietoja kaupungissa asuvalta veljeltään.

- Tilanne kuulostaa todella levottomalta. Poliiseja ei näy missään, sillä kaikki poliisilaitokset on poltettu. Ihmiset ovat ottaneet poliisien vallan käsiinsä. Tilanne on kaoottinen, sillä esimerkiksi kaikki vangit ovat päässeet pois vankiloista, Hossein kuvaa.

Hossein uskoo, että Egyptistä voisi tulla vallankumouksen jälkeen samanlainen valtio kuin on Turkki.

- Turkissa on sananvapaus ja siellä voi pukea päällensä joko huivin tai farkut.

Mubarak on varoittanut, että Egyptistä voi tulla vallankumouksen jälkeen kuin Iran. Tähän Hossein ei kuitenkaan usko.

- Egypti on täysin erilainen valtio erilaisine ihmisineen.

Media suojelee Mubarakia

Sameh Mostafa kertoo, että Egyptin media on tällä hetkellä täynnä propagandaa.

- Egyptin media kertoo, että maassa ei ole mitään hätää ja Tahririn aukiolla on enimmillään 500 ihmistä, jotka haluavat muuttaa Egyptin Iraniksi, Mostafa nauraa.

Egyptin mediassa näyttää siltä, että kansa on Mubarakin puolella. Mostafan mielestä tilanne on vaikea, sillä media on hyvin korruptoitunut ja armeijan johtajat ovat Mubarakin kavereita.

- Jos Mubarak eroaa ja armeija kääntyy kansan puolelle, tulee Egyptistä parempi maa. Jos Mubarak lähtee, me lähdemme täältä Suomesta takaisin Egyptiin, Sameh Mostafa sanoo.

(MTV3)

Katso Mirja Sipisen juttu (Kymmenen uutiset 4.2.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.