Mainos

Suomessa idut kastellaan hanavedellä

Ituja ja versoja myyvään ekokauppa Ruohonjuureen ei ole tullut yhteydenottoja liittyen Saksan ehec-bakteeriepidemiaan. Saksan epidemian epäillään saaneen alkunsa pavuniduista.

Ruohonjuuren markkinointipäällikkö Johanna Koskinen korostaa, että kaikki Ruohonjuuressa myytävät idut ovat kotimaista tuotantoa ja siksi turvallisia.

- Suomen laissa on säädös, jonka mukaan seisovalla vedellä ei saa kastella kasviksia ja viljelyksiä. Suomessa kasteluveden on siis aina oltava juoksevaa vettä eli käytännössä tavallista hanavettä.

Koskisen mukaan tuotantolaitosten ja viljelijöiden on lisäksi toimitettava kahdesti vuodessa elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle vesinäytteet.

- Kuluttajalla ei ole mitään syytä huoleen, kun muistaa ituja syödessä ja käsiteltäessä huolellisen käsihygienian ja maalaisjärjen, sanoo Koskinen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.