Mainos

Suomessa käytetään paljon psykoosilääkkeitä

Psykoosilääkkeiden käyttö on Suomessa hyvin yleistä. Lääkealan turvallisuus ja -kehittämiskeskuksesta kerrotaan, että Suomessa tämä on ollut esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna jo pitkäaikainen trendi.

Psykoosilääkkeitä käytetään mm.skitsofrenian ja manian hoidossa, mutta yhä useammin myös rauhoittavana lääkkeenä sekavilla potilailla.

Lääkäri Tiina Jaakkola lääketurvallisuus ja informaatioyksiköstä arvioikin, että tämä saattaa olla yksi selittävä syy psykoosilääkkeiden käytön suosiolle.

- Vanhuksilla esimerkiksi Diapamin käyttö on hankalaa, koska se on voimakas lääke ja saattavaa vetää vanhuksen niin huonoon kuntoon, että tulee kaatumisia tai sitten potilas ei pääse sängystä ylös.

Psykoosilääkkeillä on havaittu potilailla pieninä annoksina rauhoittava vaikutus - hyvin samantapainen kuin bentsodiatsepiineilla kuten esimerkiksi Diapamilla.

Lääkealan turvallisuus ja -kehittämiskeskuksen johtaja Erkki Palva kuitenkin muistuttaa, että vaikka psykoosilääkkeitä käytetään paljon Suomessa, niiden laitoskäyttö on tilastojen mukaan kuitenkin vähentynyt.

Tämä tarkoittaa sitä, että parjattu potilaiden lääkitseminen valvonnan korvikkeena on vähentynyt.

- Kun vuonna 2003 lääkkeistä on mennyt 19 prosenttia laitoksiin, niin alkuvuonna 2009 tuo määrä oli 13 prosenttia, Palva jatkaa.

Yle-Uutiset kertoo, että kolme psykoosilääkettä on keikkunut pitkään Suomen myydyimpien lääkkeiden joukossa. Psykoosilääkkeet ovat syrjäyttäneet kärjestä muun muassa sydän- ja verisuonilääkkeet.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.