Mainos

Suomessa on Pohjoismaiden halvimmat hotellit

Matkailija saa maksaa hotelliyöstään Euroopassa eniten Norjassa. Myös Ruotsi ja Tanska yltävät viiden kalleimman kaupungin joukkoon. Suomessa hotelliyö on Euroopan muihin maihin verrattuna kahdeksanneksi kallein. Tämä käy ilmi eilen julkaistusta Hotels.comin HPI-hotellihinnastosta.

Hotels.com julkaisee säännöllisesti Hotel Price Index -hotellihinnaston, joka vertailee hotellien keskimääräisiä hintoja eri puolilla maailmaa. Nyt julkaistu hinnasto vertaili hotellihintoja heinäkuun alusta syyskuun loppuun. Tänä ajanjaksona hotellien hinnat Suomessa olivat pysyneet lähes samalla tasolla verrattuna samaan ajanjaksoon vuosi sitten. Muutos oli vain yhden prosentin suuruinen, sillä keskimääräinen hinta laski 114 eurosta 113 euroon.

Myös muissa Pohjoismaissa hotellien hinnat ovat pysyneet lähes samoina kuin vuotta aiemmin. Kallein maa on Norja, jossa hotelliyö maksaa keskimäärin 149 euroa. Tanskassa majoituksen saa keskimäärin 144 eurolla ja Ruotsissa 124 eurolla. Kalleimmat kaupungit ovat Kööpenhamina, Oslo sekä Bergen, jossa hotelliyö maksaa keskimäärin 178 euroa. Tukholma on Pohjoismaiden neljänneksi kallein kaupunki 128 euron keskihinnalla.

Suomen kaupungeista tarkastellulla ajanjaksolla kallein oli Helsinki 117 euron keskihinnalla. Toiseksi sijoittui Tampere 106 euron hinnalla. Helsingissä hotelliyö maksoi saman verran kuin vuonna 2007, Tampereella hinnanlaskua oli tapahtunut yhden prosentin verran.

Norja nousi Euroopan kalleimmaksi Iso-Britannian ohi

Vaikka hotellihinnat Norjassa eivät ole nousseet, nousi Norja kuitenkin Euroopan kalleimmaksi maaksi. Norjan jälkeen toiseksi kalleimmaksi maaksi nousi Sveitsi, missä hotellien hinnat nousivat kaksi prosenttia, kuten myös kolmanneksi sijoittuneessa Tanskassa. Iso-Britanniassa hinnat sen sijaan laskivat jopa 13 prosenttia, mutta maa pysyi silti neljänneksi kalleimpana. Hintojen pudotus oli suurin Iso-Britanniassa, ja se olikin aiemmin komeillut listan kärjessä.

- Hotellien hinnat nousivat vain neljässä Euroopan maassa verrattuna vuoden 2007 samaan ajanjaksoon. Näissäkin maissa hinnat nousivat vain kaksi prosenttia. Suomen hintataso seurasi muun Euroopan esimerkkiä pysyen edellisvuodesta lähes samana, toteaa Hotels.comin pääjohtaja David Roche.

HPI–hotellihinnasto perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin. Esitetyt hinnat ovat keskimääräisiä hintoja kahden hengen huoneelta per yö. Vertailun hinnat eivät ole hotellien listahintoja vaan asiakkaiden maksamia hintoja. Hinnaston vertailuun kuului 68 000 hotellia yli 12 500 kohteessa. Vertailua voi pitää kattavana, sillä Hotels.com on sekä asiakasmäärältään että listattujen hotellien määrällä mitattuna maailman johtavia varaussivustoja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.