Mainos

Suomesta apua Yhdysvaltain myrskyalueelle

SPR:n kolme avustustyöntekijää lähtee matkaan huomenna. Myös Finn Rescue Force -avustusryhmä on valmiina lähtöön, jos apua pyydetään.

Suomen Punainen Risti lähettää kolme logistikkoa avustustyöhön Yhdysvaltoihin. Heidän tehtävänään on järjestää tarvikeapua ihmisille, jotka ovat paenneet hirmumyrsky Katrinaa. Joukko lähtee matkaan huomisaamuna.

Suomalaiset avustustyöntekijät lentävät Atlantaan Georgiaan ja jatkavat sieltä Alabamaan, jonne heidän on määrä saapua maanantain vastaisena yönä. SPR:n tiedotuspäällikön Outi Pärnäsen mukaan Alabamassa sijaitsee iso aluetoimisto ja varasto.

- Yhdysvaltain Punainen Risti tarvitsee lisää kuljetusalan asiantuntemusta, sanoo Pärnänen.

Hirmumyrskyn runtelemilla alueilla jaetaan parhaillaan ruokaa ja huopia. Pärnäsen mukaan apua annetaan tulva-alueilla ja myös paikoissa, jonne ihmiset ovat paenneet. Kaikki suomalaiset avustustyöntekijät ovat kuljetusalan ja logistiikan asiantuntijoita.

Punainen Risti majoittaa nyt yli 90 000 ihmistä väliaikaissuojissa kaikkiaan 16 osavaltiossa. Ruokaa jaetaan yli 300 000 ihmiselle.

Myös viranomaiset valmiina avustamaan

Sisäministeriöstä puolestaan kerrotaan, että Suomi on varautunut lähettämään tuhoalueelle 30 hengen vahvuisen Finn Rescue Force -avustusyksikön.

Pelastusylijohtaja Pentti Partasen mukaan palomiehistä koostuva yksikkö voi lähteä matkaan noin kuuden tunnin kuluttua mahdollisesta avunpyynnöstä. EU-maat pyrkivät myös yhteistyöhön, jos Yhdysvallat avunpyynnön esittää.

Finnrescueforce on monikäyttöinen joukko, joka on sovitettavissa siihen, mitä avunpyytäjä mahdollisesti pyytää. Palo- ja pelastustoimeen perustuva avustusmuodostelma pystyy myös tekniseen pelastamiseen ja lääkinnällisen avun antamisen.

- EU:n komissio on yhteydessä Yhdysvaltojen viranomaisiin ja selvittää, onko mahdollisesti jotain apua, jota Yhdysvallat tarvitsisi. Jos apua pyydetään, EU-maat pyrkivät yhteisesti koordinoimaan toimintaansa. Natokin on ilmaissut valmiutensa avustustyöhön. Sotilasorganisaatiolla on raskasta lentokuljetuskalustoa, ja mikäli operaatioon mennään, sen yhdistäminen EU-apuun olisi hyödyksi, Partanen kertoo.

"Äärimmäinen käytös epätavallista"

Pelastusylijohtaja Partanen ymmärtää Katrina-hirmumyrskyn tuhoista Yhdysvalloissa kärsivien ihmisten äärimmäistäkin käyttäytymistä, joka on näkynyt muun muassa ryöstelyinä ja ammuskeluna.

- Tällainen käyttäytyminen on kuitenkin hyvin epätavallista, sillä yleensä katastrofitilanteissa ihmisten parhaimmat puolet tulevat esille; autetaan naapureita ja toinen toisiaan. Itsekäs käyttäytyminen on yhtäältä hyvin epätoivoista reagointia, kun ruoka ja vesi puuttuu, Partanen pohtii.

New Orleansin Superdome-urheilustadionille kerääntyneet ihmiset ovat Partasen mukaan sellaisia, joilla ei ole ollut kykyä ja mahdollisuuksia auttaa itse itseään. Alueella olevat kokevat, että heidät on jätetty vaille apua ja huomiota.

- Kyllä siinä varmaan suuri heitteillejätetyksi tulemisen tunne täytyy olla, Partanen toteaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.