Mainos

Suomesta Kabuliin 10 rauhanturvaajan etujoukko

Puolustusvoimilla on valmius lähettää 10 miehen etuosasto rauhanturvatehtäviin Afganistaniin heti, kun presidentti vahvistaa Suomen osallistumisen rauhanoperaatioon. Suomalaiset tulevat toimimaan Kabulin alueella Iso-Britannian rauhanturvjoukkojen esikunnan yhteydessä. Joukkojen tehtävä on toimia ensisijaisesti paikallisen hallinnon apuna, jotta Afganistanin jälleenrakennustyö saataisiin alkuun.

Tänään illansuussa Afganistanista Suomeen palannut everstiluutnantti Mauri Koskela (kuvassa) tutustui neljän vuorokauden ajan tilanteeseen Kabulin ympäristössä. Koskela tulee todennäköisesti johtamaan suomalisten rauhanturvaajajoukkoa alueella. Koskelan mukaan paikallinen väestö suhtautuu rauhanturvatoimintaan myönteisesti.

- Siellä näkyy hyvin paljon hymyileviä kasvoja ja joukoille vilkutetaan. Yhtään negatiivista suhtautumista en havainnut. Olosuhteet on sellaiset, että kuivuus on vaivannut aluetta hyvin paljon ja se vaikuttaa ihmisten elintasoon. Tosin siellä on käynnistynyt jonkinlainen maanviljelystoiminta. Vesipula on kuitenkin aika oleellinen, Koskela kertoo.

Eduskunta käsittelee Suomen osallistumista rauhanoperaatioon ensi viikolla. Presidentti tekee päätöksen asiasta tämänhetkisen tiedon mukaisesti 21. tammikuuta. Suomalainen kymmenen henkilön etuosasto lähtisi Afganistaniin pian tämän päätöksen jälkeen.

Loput 40 pääosin reserviläisrauhanturvaajaa matkustaisivat alueelle maaliskuun lopulla sen jälkeen, kun tiedetään minkä erityisalan osaajia alueella erityisesti kaivataan.

Koko Afganistanin rauhanturvaoperaation kustannuksiksi arvioidaan noin kuutta miljoonaa euroa. Summa sisältää 50 rauhanturvaajan osallistumisen operaatioon kolmen kuukauden ajan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.