Mainos

Suomesta rauhanturvaajia Afrikkaan

Suomalaisia rauhanturvaajia lähtee kesäkuussa Eritrean ja Etiopian rajalle. Afrikan sarveen on tarkoitus lähettää noin 200 miehen esikuntakomppania.

Pääesikunnan päällikkö, prikaatinkenraali Heikki Holma uskoo, että EU:n kriisinhallinnassa tapahtuvat muutokset velvoittavat Suomea olemaan mukana myös EU:n vastaanottamissa operaatioissa.

Hänen mukaansa edellytyksenä on kuitenkin se, että operaatiolla on YK:n tai Etyj:in mandaatti.

Holman mukaan rauhanturvaaminen on vuosikymmenten aikana terävöitynyt enemmän kriisinhallinnaksi, jossa voimannäyttö ja myöskin voimankäyttö on lisääntynyt.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.