Mainos

Suomesta tulossa Euroopan suurin kullantuottaja - Seuraako ryntäys?

Suomi nousee Ruotsin ohi Euroopan suurimpana kullantuottajana, kun tänään käyttöön vihitty Pampalon kultakaivos Ilomantsissa saavuttaa sille suunnitellun 1 000 kilon vuosituotannon.

Pampalon kaivos on Suomen viides kaivos ja kuudetta rakennetaan jo Raahen lähistöllä. Lisäksi Suomen suurinta kaivosta Kittilässä aiotaan laajentaa.

Pampalon kaivoksen omistaa ruotsalainen Endomines Ab. Yhtiön toimitusjohtaja Markus Ekberg arvioi, että Suomen kultatuotanto nousee Raahen kaivoksen valmistuttua jopa kymmeneen tonniin vuodessa.

Esiintymiä on otettu aktiivisesti käyttöön, koska kullan hinta on jo nyt 32 000 euroa kilolta. Työ- ja elinkeinoministeriö TEMin kaivosylitarkastaja Pekka Suomelan mukaan kullan hinnan on arvioitu nousevan edelleen, mutta hän ei osaa ennustaa mihin se nousee.

– Kullan hintaan vaikuttaa yhtälö, jossa dollarin kurssi, öljyn hinta ja useat maailmantalouden muuttuvat tekijät vaikuttavat. Tästä yhtälöstä tuntuu logiikkakin puuttuvan, Suomela sanoo.

– Mutta näin on ennustettu, että hinta nousee jatkossakin.

Kiinnostus Suomen kultakenttiä kohtaan kova

Pekka Suomelan mukaan kiinnostus Suomen kultakenttiä kohtaan on kova. Hän kertoo, että TEMissä valmistellaan erään kultakohteen myyntiä, ja se on herättänyt enemmän mielenkiintoa kuin tämänkaltaiset asiat koskaan.

Kulta on Suomessa perinteisesti etsityin malmi. Siihen panostetaan tälläkin hetkellä paljon. Se, paljonko kultaa alueella on, täsmentyy vasta kun kaivos aloittaa toimintansa.

– Alkuvaiheessa, erityisesti malminetsinnässä, on aina riskejä. Kun kaivos perustetaan, ovat laskelmat jo tarkempia, Suomela sanoo.

– Investoinnit ovat niin isoja ja mukana on eri osapuolia.

Suomelan mukaan jokaisella yhtiöllä on omat tapansa myydä kultaansa eteenpäin. Yhtiöt eivät kuitenkaan tarkasti kerro mihin kulta menee. Suomelan mukaan kullan muoto vaikuttaa paljon; tuleeko se harkkoina vai rikasteena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.