Mainos

Suomi ei julkista EU-tukien saajia vapaaehtoisesti

EU:n hallintokomissaari Siim Kallas vaatii avoimuutta. Suomi ei kuitenkaan julkista yhtään nimeä ennen kuin EU niin määrää.

EU-tukien saajat on julkistettava, vaatii Suomessa vieraileva hallintokomissaari Siim Kallas. Kallasin mielestä tuen saajat on julkistettava, sillä kyseessä ovat veronmaksajien rahat.

Unioni valmistelee lakiehdotusta tuensaajien julkistamisesta, mutta komissaari itse uskoo että avoimuus lisääntyy muutenkin.

- Kyllä lainsäädäntö on käynnisssä, mutta toivon enemmistön suostuvan nimien julkaisuun vapaaehtoisesti, Kallas toteaa.

Suomi ei tähän joukkoon kuitenkaan liity. Tukea komissaarin aloitteelle tulee periaatteessa, mutta yhtään nimeä ei julkisteta ennen kuin EU niin määrää. Tähän taas voi hyvinkin kulua vielä vuosi.

EU:n budjetista lähes 80 prosenttia menee erilaisiin tukiin. Isoimman potin kahmaisee maatalous. Niissä muutamissa maissa, joissa tuen saajat on listattu, on joukosta löytynyt niin kuninkaallisia kuin useita ylikansallisia firmojakin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.