Mainos

Suomi hiljentyy joulunviettoon

Joulunpyhät tuovat aikataulumuutoksia liikenteeseen ja palveluihin. Suomi rauhoittuu joulunviettoon keskiviikkona iltapäivällä, kun kauppojen ovet sulkeutuvat.

Myös bussien ja junien kotimaan kaukoliikenne hiljenee iltapäivästä ja pysähtyy aattoillan ja joulupäivän aamun ajaksi.

Jouluaattona kaupat saavat olla auki kello 7-13. Joulupäivänä kaupat ovat kiinni. Tapaninpäivänä pienehköt päivittäistavarakaupat saavat olla auki neljä tuntia kello 8:n ja 18:n välillä. Aukiolorajoitukset eivät koske huoltoasemia, kioskeja, kaikkein pienimpiä kauppoja eivätkä haja-asutusaluetta.

Alkot sulkevat ovensa tiistaina kello 20 ja avaavat ne seuraavan kerran vasta lauantaina.

Pankit ovat avoinna vielä tiistaina. Joulunpyhien ajan konttorit ovat suljettuina. Seuraavan kerran pankit palvelevat maanantaina 29. joulukuuta.

Postin omat myymälät ovat avoinna vielä lauantaina 20.12. kello 10-16 ja sunnuntaina 21.12. kello 12-16.

Jouluaaton ja joulunpyhät postit ovat kiinni. Helsingin pääposti palvelee kuitenkin myös jouluaattona kello 12:een asti. Postit avaavat jälleen maanantaina 29. joulukuuta.

Kauppojen ja muiden liikeyritysten yhteydessä sijaitsevat yrittäjien hoitamat postit palvelevat joulun aikaan omien aukioloaikojen mukaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.