Mainos

Suomi isännöi Naton kriisinhallintaharjoitusta

Suomi isännöi Nato-johtoista kriisinhallintaharjoitusta ensi viikolla Helsingissä. Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä Nato-maista sekä sen rauhankumppanuusmaista kaikkiaan noin 150 henkilöä.

Kriisinhallintaoperaatioiden johtamisjärjestelmiin keskitytään ensi maanantaina Helsingissä alkavassa Nato-johtoisessa PfP-harjoituksessa, johon osallistuu upseereita ja muuta henkilöstöä niin Nato-maista kuin sen rauhankumppanuusmaista, kaikkiaan noin 150 henkilöä. Harjoituksen isäntämaa Suomi tarjoaa harjoitustilat Maanpuolustuskorkeakoulussa Santahaminassa.

Kymmenen päivää kestävän harjoituksen aikana testataan tietoliikenne- ja informaatiojärjestelmien suunnittelua kriisioloissa Naton ja sen rauhankumppanien tarpeisiin. Tämä lajissaan ensimmäinen harjoitus Suomessa, mutta myös ensimmäinen varsinainen Nato-PfP-harjoitus Suomen maaperällä. Aiemmin Suomessa on järjestetty harjoituksia Naton-PfP-ohjelman hengessä, mutta ne eivät ole olleet avoimia kaikille kumppaneille, vaan osallistujista on päätetty erikseen, eikä Nato ole johtanut niitä.

Harjoituksen johtaa Naton Stavangerissa sijaitseva esikunta (Joint Headquarters) päällikkönään englantilainen kenraalimajuri James Short. Harjoituksen apulaisjohtajana toimii Suomen puolustusvoimien valmiuspäällikkö, kenraalimajuri Ari Puheloinen.

Harjoitus järjestetään Suomen ja Ruotsin vuonna 1999 tekemän aloitteen pohjalta, ja sitä on suunniteltu jo kaksi ja puoli vuotta. Nato otti Cooperative Knowledge 2003 -harjoituksen ohjelmaansa vuonna 2000. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta hyväksyi sen järjestämisen viime vuoden marraskuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.