Mainos

Suomi ja Venäjä kauhoivat kovimmat löylyt lajin MM-kisoissa

Suomi ja Venäjä nappasivat yhteensä viisi mitalia lauantaina löylyn MM-kisoissa Heinolassa.

Naisten sarjan voittoon kauhoi itsensä Venäjän Tatjana Arhipenko, josta tuli myös ensimmäinen venäläinen löylyn maailmanmestari.

Miesten sarjassa mestariksi löylytteli puolestaan Timo Kaukonen. Kaukosesta tuli samalla eniten mestaruuksia kaapannut löylyttelijä, sillä miehelle on kertynyt ykkössijoja jo viisi kappaletta.

Naisissa toiseksi ylsi aiemmin kolme peräkkäistä mestaruutta napannut Suomen Leila Kulin. Pronssille löylytteli saksalainen Silvia Pfuhl.

Ilkka Pöyhiä varmisti Suomelle miesten sarjassa kaksoisvoiton. Kolmanneksi kuuminta menoa miehistä kesti Venäjän Vladimir Ladyzhenski.

Löyly MM-kisat järjestettiin nyt 11. kerran.

Katso Mika Tommolan raportti Heinolasta (Kymmenen uutiset 7.8.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.