Mainos

Suomi juhlii koulujen päättäjäisiä

Valkolakin on painanut tänään päähänsä yli 29 000 uutta ylioppilasta. Koko maassa päättäjäisiä saadaan viettää kauniissa ja aurinkoisessa säässä.

Koulujen kevätlukukausi on päättynyt tänään. Valmistumistaan juhlii lähes 170 000 oppilasta.

Peruskoulun on päättänyt tänä keväänä yli 60 000 yhdeksäsluokkalaista. Ylioppilastutkinnon suorittajia on puolestaan 29 500.

Ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden määrä on kasvanut hieman edellisvuosista. Tänä keväänä ammattiin valmistuu 32 000 henkilöä. Ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon samanaikaisesti suorittavia opiskelijoita on 1800.

Myös oppisopimuskoulutuksen suosio on kasvanut. Oppisopimuksella ammattitutkinnon on suorittanut noin 11 000 opiskelijaa, mikä on tuhat enemmän kuin viime vuonna.

Poliisi on varautunut vilkkaaseen juhlintaan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsingissä poliisi aikoo puuttua erityisesti alaikäisten alkoholin käyttöön. Myös vapaaehtoistyöntekijät valvovat juhlanviettoa.

Koko maahan on luvassa kaunista juhlasäätä.

Helsinki-Vantaalla ruuhkaa

Koulujen loppuminen ja kesälomien alkaminen näkyy myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Lentokentällä on entistä enemmän matkustajia ja ruuhkaa on luvassa tänään, huomenna ja maanantaina aamulla sekä iltapäivällä.

Matkustajien on syytä varata tavallista enemmän aikaa pysäköintiin, lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.