Mainos

Suomi keskittymässä Afganistanissa sotilaiden kouluttamiseen

Suomalaisjoukkojen toiminta Afganistanissa on keskittymässä paikallisten sotilaiden kouluttamiseen. Suomalaiset kouluttavat parhaillaan afgaanisotilaita taistelutehtäviin.

Parikymmentä sotilasta toimii afgaanijoukoissa koulutus- ja yhteystehtävissä. Määrä pyritään lisäämään nykyisen mandaatin sallimaan noin 30 sotilaaseen. Suuri osa toiminnasta on korkeiden upseerien mentorointia eli ohjaamista, mutta myös käytännön koulutustyötä tehdään.

Tulevaisuudessa afgaanijoukkojen käytännön kouluttaminen voi laajentua entisestään. Eduskunnassa käsitellään parhaillaan aiheesta annettua valtioneuvoston selontekoa.

-Jos sen linjaukset hyväksytään, menisimme mahdollisesti enemmän pataljoonatason koulutukseen, hahmottelee eversti Jari Kallio Maavoimien esikunnasta.

Panos Afganistanin armeijan varustamisessa vähäinen

Sen sijaan Suomen panos Afganistanin armeijan varustamisessa on jäänyt vähäiseksi. Maahan on lahjoitettu vain tuhatkunta käytöstä poistettua kenttäpuhelinta ja puolensataa voimakonetta.

Kaikkiaan parikymmentä maata on Naton pyynnöstä lahjoittanut Afganistanille aseita tai kalustoa. Esimerkiksi Norja on toimittanut maan armeijalle aseita.

Suomen Maavoimien esikunnan mukaan Afganistaniin ei ole vireillä uusia kalustotoimituksia.

Katso Pääesikunnan eversti Juha Pyykkösen haastattelu

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.