Mainos

Suomi-kuvaa brändätään ulkoministeriön johdolla

Turistien yöpymisten määrä on kasvanut lähes 14 prosenttiyksikköä.

Suomi on yhä useammin turistien matkakohde. Yöpymisten ohella myös muutaman tunnin risteilyvieraiden määrä on kasvussa.

Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut kaikissa Pohjoismaissa, mutta erityisen paljon juuri Suomessa. Esimerkiksi yöpymisten määrä kasvoi lähes 14 prosenttiyksikköä. Yhtenä syynä nähdään jatkuvasti paranevat lento- ja laivayhteydet.

Myös brändäykseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Ulkoministeriön alaisuudessa on alkanut työryhmä, jossa mukana ovat Matkailun edistämiskeskuksen lisäksi muun muassa Finnair, Tekes ja Nokia.

- Suomi on toimiva eli bussit tulee silloin kuin pitää tulla, ruokia voi syödä ja vettä juoda. Suomi on vastakohtia: itä-länsi, talvi-kesä, pimeä-valo. Suomi on luova: teknistä, taiteellista luovuutta ja näistä seuraa, että suomi on cool eli nasta ja viileä, ylijohtaja Jaakko Lehtonen Matkailun edistämiskeskuksesta kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.