Mainos

Suomi lobbaa poikkeusta EU:n asedirektiiviin

Suomi hakee voimalla kansallista poikkeusta EU:ssa valmisteltavaan asedirektiiviin. Hallitus vaikuttaa luottavaiselta, että poikkeus voitaisiin myöntää.

– Neuvottelut on käyty hyvässä hengessä. Eli on kannattanut vaikuttaa sekä poliittisella että virkamiestasolla, kertoi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) STT:lle.

Ehdotus asedirektiiviksi julkistettiin Pariisin terrori-iskujen jälkeen, ja direktiivin valmistelu jatkuu. EU-direktiivin muutosehdotuksessa sotilasasetta muistuttavien automaatti- ja kerta-automaattiaseiden hallussapito kiellettäisiin muilta kuin viranomaisilta.

Niinistön mukaan Suomi vastustaa muutosta, koska kielto voisi pahimmillaan lopettaa Suomen reserviläisammunnat ja heikentäisi siten kansallista puolustusta. Puoliautomaattisilla reserviläiskivääreillä tehtävät ammunnat ovat reservin omaehtoisen koulutuksen tärkein osa sotilaallisen valmiuden kannalta, hän sanoo.

– Jos nämä (aseet) kielletään, sillä olisi suora vaikutus kansallisen puolustuksemme tasoon, Niinistö perustelee.

Maa- ja metsätalousvaliokunta on vaatinut Suomea pitämään kiinni eriävästä kannastaan myös siksi, ettei lopullisessa direktiivissä kavennettaisi edellytyksiä metsästykseen. 

"Kaikkeen pitää varautua" 

EU:ssa on muitakin maita, jotka eivät kelpuuta direktiivin muutosta siinä muodossa kuin sitä on esitetty. Eri mailla on omat intressinsä saada muutoksia. Sisäministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan muutosehdotuksia on esimerkiksi Tshekillä, Ruotsilla, Saksalla, Espanjalla ja Britannialla.

Mikäli EU-direktiivi kuitenkin hyväksytään, Niinistö ei aio esittää sen toimeenpanoa Suomessa. Tämä poikkeaa tavanomaisesta.

– Suomessa tämä olisi poikkeuksellista, jos tähän jouduttaisiin. Mutta kyllähän tätä muualla Euroopassa paljonkin tapahtuu, Niinistö huomauttaa.

Sisäministeriön mukaan direktiivin piiriin lukeutuvia aseita on Suomessa noin 21 000. Jos komission ehdotus menisi läpi, aseiden lunastaminen maksaisi kymmeniä miljoonia euroja, arvioi ministeri Orpo toimittajille eduskunnassa.

– Siihen on varauduttu, koska kaikkeen pitää varautua, Orpo sanoi. 

Suuri valiokunta tukee

Hallitus sai keskiviikkona yksimielisen tuen eduskunnan suurelta valiokunnalta, jonka mukaan asedirektiiviehdotus ei nykymuodossaan ole Suomen hyväksyttävissä. Suomen on sen mukaan haettava vähintään poikkeusta kansallisen puolustuksen turvaamiseksi, koska ehdotus heikentäisi merkittävästi vapaaehtoista maanpuolustusta.

Asedirektiivi on esillä terrorismin torjunnan osana Euroopan neuvoston kokouksessa tällä viikolla torstaina ja perjantaina, kertoo Niinistö. Suomea kokouksessa Brysselissä edustaa pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

– Lähden siitä, että Suomen poikkeuksellinen tilanne ja kanta huomioidaan, sanoi Sipilä toimittajille eduskunnassa.

Niinistö aikoo matkustaa Brysseliin ministeri Orvon kanssa tammikuun alkupuolella lobatakseen Suomen kantaa EU-päättäjille. Matkan tarkka ajankohta ei ole vielä varmistunut. Niinistön mukaan tavoitteena on viedä viestiä EU:n avainhenkilöille korkeaa edustajaa Federica Mogherinia myöten.

Niinistö, Orpo, Ilkka Kanerva (kok.) ja Seppo Kääriäinen (kesk.) ovat kuluvalla viikolla lähettäneet Suomen europarlamentaarikoille kirjeen. Siinä vedotaan meppeihin, jotta nämä osaltaan vaikuttaisivat Suomen puolustuksen erityispiirteiden huomioimiseksi asedirektiiviä käsiteltäessä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.