Mainos

Suomi luovutti Saksaan vähintään 39 juutalaisvankia

Suomen arvellaan luovuttaneen ainakin 39 juutalaista natsi-Saksalle. Oikeusministeriön korkea virkamies, oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt arvioi, että jatkosodan aikana Saksaan luovutettujen kokonaismäärä on kuitenkin hieman korkeampi.

-Arvelen, että luovutettujen kokonaisluku liikkuu 45:stä 50:een. Mutta 39 henkilön kohdalla lukee arkistokortissa kansallisuuden kohdalla "juutalainen", Lindstedt toteaa.

Epävarmojen tapausten kohdalla hän on juutalaisuuden päätellyt lähinnä nimien perusteella.

Luovutukset tapahtuivat syksyn 1941 ja syksyn 1942 välillä Etelä-Karjalassa sijaitsevalta Ruokolahden leiriltä, jonne oli koottu erityisen epäilyksenalaiset neuvostoliittolaiset sotavangit.

-Käskyn mukaan sinne tuli sijoittaa mm. komissaarit, kiihkokommunistit sekä epäilyksenalaiset opettajat ja juutalaiset, Lindstedt sanoo.

Ruokolahden sotavankileiri oli Päämajan valvontaosaston hoidossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.