Mainos

Suomi menetti paalupaikkansa Pisa-vertailussa

Suomi on pudonnut ykköspaikalta kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa. Suomi on koulutusvertailussa jaetulla toisella sijalla kolmen muun maan kanssa. Kolme vuotta sitten maamme oli ykkönen.

Nuorten osaaminen lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä on heikentynyt hieman. Lisäksi koulujen väliset erot ovat kasvaneet.

Vertailun selväksi ykköseksi ylsi Kiinan Shanghai. Suomi, Singapore ja Hongkong ovat professori Jouni Välijärven mukaan käytännössä tasoissa keskenään. Välijärvi on Pisan kansallinen koordinaattori.

Pisa-tutkimuksessa oli nyt mukana 65 aluetta tai maata, mikä on vajaat kymmenen enemmän kuin kolme vuotta sitten.

(MTV3 - STT)

Katso Kristian Svenssonin juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.