Mainos

Suomi mukaan nopean toiminnan joukkoihin

Suomi osallistuu Naton nopean toiminnan joukkojen täydentävään toimintaan. Asiasta päätettiin tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksessa tänään.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korosti, että ratkaisu ei muuta mitenkään Suomen ja Naton suhdetta. Hän luonnehti ratkaisua luonnolliseksi osaksi Suomen ja Naton yhteistyötä.

Vielä ei päätetty, miten Suomi NRF-joukkojen toimintaan osallistuu. Suomelle sopiva tapa selviää Naton kanssa käytävissä keskusteluissa. Se tehtiin selväksi, että Suomi ei osallistu mihinkään päivystysvuoroon.

NRF-toimintaan osallistumisesta annetaan eduskunnalle selonteko. Ratkaisusta keskusteliin yli tunnin ajan.

Sekä Vanhanen että ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) korostivat, että ratkaisu syntyi hyvässä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa.

Suurin oppositiopuolue SDP on valmis tukemaan Suomen osallistumista Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan osallistuminen on luontevaa jatkoa suomalaiselle kriisinhallintatyölle.

Heinäluoma korostaa, ettei ratkaisu mitenkään muuta Suomen turvallisuuspoliittista linjaa.

Vasemmistoliitto arvostelee hallituksen NRF-päätöstä. Puheenjohtaja Martti Korhosen mukaan vaarana on se, että hallitus jatkaa ratkaisulla pienten askelten politiikkaa, jolla yritään viemään Suomi sotilasliitto Naton jäseneksi.

- Jos hallitus katsoo, että meillä on varaa osallistua Naton nopean toiminnan joukkojen kalliisiin operaatioihin, pitäisi Suomella olla varaa osallistua myös YK:n kriisinhallintaoperaatioihin ja huolehtia siitä, että kehitysyhteistyövaramme nousevat kansainvälisesti sovitulle 0,7 prosentin tasolle.

Korhosen mielestä päätös NRF-yhteistyöstä on ristiriidassa Nato-kriittisen kansalaismielipiteen kanssa.

Halonen: Päätöksessä monta kompromissia

Presidentti Tarja Halonen kiistää muuttaneensa mieltään NRF-joukkojen suhteen. Eilen Halosen uutisoitiin olevan epäilevällä kannalla asiassa.

- En ole suhtautunut epäilevästi, enkä ole muuttanut mieltäni. Olen ihan samalla kannalla kuin eilen, hän totesi toimittajille tänään.

- Olen tyytyväinen siihen, että hallitus loi kompromissin sisällään ja saatiin tämä päätös aikaiseksi. Jotkut ehkä kulkisivat nopeammin ja toisten mielestä ollaan jo nyt hyvässä tilanteessa. Tämä on yhteistä hakua siitä, mitkä ovat tähän tilanteeseen sopivat keinot.

Halonen myös totesi, että päätökseen lisättiin maininta siitä, että kyseessä ei ole askel kohti Natoa.

Tutkija arvioi Suomen ja Naton suhteiden säilyvän ennallaan

Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg yhtyy pääministeri Matti Vanhasen näkemykseen, jonka mukaan NRF-päätös ei muuta Suomen ja Naton suhdetta.

- Jos toimintaan ei olisi menty mukaan, olisimme löyhentäneet tuota suhdetta. Jos taas olisi tehty päätös suuremmasta satsauksesta ja menosta päivystysvuoroihin, se olisi merkinnyt suhteiden tiivistämistä, Forsberg toteaa.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.