Mainos

Suomi mukaan YK:n ihmisoikeustoimikuntaan

Edellisen kerran Suomi oli toimikunnassa kymmenen vuotta sitten.

Suomi on valittu YK:n ihmisoikeustoimikunnan jäseneksi seuraavaksi kolmevuotiskaudeksi. Valinta tehtiin tänään YK:n talous- ja sosiaalineuvostossa (Ecosoc), jonka puheenjohtajana toimii tänä vuonna Suomen YK-lähettiläs Marjatta Rasi.

Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Sudan, minkä jälkeen Yhdysvaltain edustaja poistui kokouksesta vastalauseena Sudanin ihmisoikeustilanteelle, erityisesti rauhattomalla Darfurin alueella.

Suomi oli toimikunnan jäsen edellisen kerran 1993-1995. Toimikunta kokoontuu vuosittain maalis-huhtikuussa Genevessä käsittelemään ihmisoikeuskysymyksiä.

Suomi valittiin lisäksi YK:n sosiaalisen kehityksen toimikunnan ja YK:n lastenrahaston Unicefin johtokunnan jäseneksi.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.