Mainos

Suomi neljäntenä maailman asetilastossa

Suomessa on sveitsiläisen tutkimuslaitoksen mukaan ase lähes joka toisella ihmisellä. Rekisteröimättömiä aseitä on tuhansia.

Suomi sijoittuu yksityisaseiden omistuksessa suhteessa väkilukuun neljännelle tilalle koko maailmassa. Geneven yliopiston alaisen Small Arms Survey -tutkimuslaitoksen tilaston perusteella Suomessa olisi jopa 45 asetta sataa asukasta kohden.

Jokelan traagisten tapahtumien jälkeen kerrottiin Suomen asetilanteesta ja Small Arms Survey 2007 -vuosikirja ilmoitti suomalaisten aseiden määräksi aiemmin 56 asetta sataa asukasta kohden. Suomen yksityishenkilöiden aseita käsittelevään lukuun oli laskettu myös armeijan aseita.

Yksityisaseita on suhteellisesti eniten Yhdysvalloissa ja toiseksi eniten Jemenissä. Suomi sijoittuu neljänneksi heti Sveitsin jälkeen, jossa siviiliaseita on 46 sataa asukasta kohden.

Tuhansia rekisteröimättömiä aseita

Suomen siviiliaseiden kokonaismäärä on tutkimuslaitoksen mukaan 1,6 miljoonaa rekisteröityä asetta.

Lisäksi Suomessa on lukuisa määrä rekisteröimättömiä siviilien hallussa olevia aseita. Small Arms Survey arvioi niiden määräksi 50 000:sta 1,5 miljoonaan. Ylin arvio perustuu teoreettiseen mallintamiseen muihin tunnettuihin tapauksiin verraten.

- Käytimme tutkimuksessamme rekisteröimättömien aseiden määrästä ylimmän ja alimman lukuarvion keskiarvoa. Näin laskien yksityisaseiden kokonaismääräksi Suomessa voi arvioida 2,4 miljoonaa, kertoo tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Eric G. Bergman.

Small Arms Surveyn tehtävänä on tutkia ja analysoida pienaseita ja niihin liittyvää väkivaltaa. Tavoitteena on pystyä siten edistämään kaikkia mahdollisia toimia aseellisen väkivallan vähentämiseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.