Mainos

Suomi oli venäläisten terroristisolujen tukialue ennen talvisotaa

Neuvostoliitossa Suomea kutsuttiin 1920-luvulla valkobandiittien maaksi sekä terroristien pesäksi.

Leimakirveet lensivät, koska Suomen puolelta oli lähtenyt itärajan taakse venäläisten emigranttien pommiryhmiä. Ne olivat tehneet onnistuneita ja epäonnistuneita terrori-iskuja sekä Pietarissa/Leningradissa että Moskovassa.

Filosofian maisteri Aleksi Mainiolta on juuri ilmestynyt kirja Terroristien pesä. Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939 (Siltala). Se kertoo Suomen asemasta vastavallankumouksellisen terrorismin ja vakoilun tukialueena. Hän väitteli aiheesta äskettäin Helsingin yliopistossa.

Onko kirjan nimi liioittelua vai onko sille katetta?

– Sekä että. Nimi on tietenkin eräänlainen provokaatio. Sehän on laina sanomalehti Izvestijasta syksyltä 1927, mutta siinä on myös tietty perä. 1920- ja 1930-lukujen Suomi oli levoton paikka ja täällä toimi erilaisia vastavallankumouksellisia, antibolshevistisia järjestöjä. Tämä liittyi tietysti Suomen maantieteeseen, Mainio sanoo.

Hän muistuttaa myös aktivismin perinteestä Suomessa. Aikakauden suomalainen virkamieskunta oli kasvanut routavuosien maanalaisen toiminnan varjossa ja oppinut konspiratiivisia toimintatapoja.

– Heille oli loogista jatkaa toimintaa Suomen itsenäistyttyä. Eräällä tavalla tämä jatkui 1930-luvulle asti tosin koko ajan hiipuen.

Oppositio oli sekalainen seurakunta 

Lokakuun vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Suomesta muodostui tärkeä alue Venäjän oppositiolle ja sen maanalaisille taistelujärjestöille. Niiden tarkoituksena oli kaataa neuvostojärjestelmä terrori-iskuilla, sabotaasilla, salamurhilla ja propagandalla.

Venäjän oppositiota yhdisti nimenomaan bolshevismin vastustus, mutta muuten ajatukset tulevaisuuden Venäjästä erosivat: osa tahtoi palata tsaarin aikaan, osa haaveili parlamentarismista, osa venäläisestä fasismista ja osa "aidosta" proletariaatin diktatuurista.

– 1920-luvun alkupuolella tilanne muuttui. Venäjän sisällissota oli päättynyt vastavallankumouksellisten kannalta mahalaskuun, ja nyt alettiin etsiä syyllistä.

Sellainen löydettiin politikoinnista. Katsottiin, että piti palata tsaarin Venäjään. Monarkismi nousi arvoon ja kunniaan, Mainio kertoo.

Pitkälle 1930-luvun puolelle monarkistiset taistelujärjestöt olivat järjestöistä tärkeimpiä. Lisäksi Suomesta käsin toimi myös joitakin sosialistisia taistelujärjestöjä sekä Venäjän vähemmistökansallisuuksien järjestöjä. Esimerkiksi ukrainalaisilla ja armenialaisilla oli toimintaa Suomessa.

– Tuon aikakauden Neuvostoliittohan oli äärimmäisen hauras järjestelmä. Venäläiset emigrantit ja suomalainen virkavalta ajattelivat Neuvostoliiton savijalkaiseksi jättiläiseksi, jota voitaisiin hyvin pienillä terroriteoilla horjuttaa.

Jättiläisen uskottiin kaatuvan ihan koska tahansa.

Tiedustelutietoa pidettiin arvokkaana 

Venäläisten emigranttien maanalaiseen taistelutoimintaan kytkeytyivät Suomessa lähinnä valtiollinen poliisi eli Etsivä Keskuspoliisi sekä yleisesikunnan tiedustelu.

– On selvää, että useimmat terrori-iskut ja vakoiluhankkeet olisivat menettäneet elinvoimansa ilman Suomen virkavallan aktiivista ja passiivista tukea, Mainio toteaa.

Suomalaiset olivat valmiita edistämään Venäjän valkoemigranttien näkymätöntä sotaa tietyin reunaehdoin. Virkavalta halusi vaikuttaa Venäjän kehitykseen, mutta erityisesti suomalaisia kiinnosti rajan takaa saatu tiedustelutieto.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.