Mainos

Suomi on rauhoittunut viettämään joulua

Joulurauha on laskeutunut Suomeen tänään jouluaattona. Kaupat sulkivat ovensa kello 13 ja joukkoliikenne on hiljentynyt asteittain iltaa kohti. Pankeissa, posteissa ja Alkoissa joulunvietto on alkanut jo eilen.

Kaupat ovat sulkeneet ovensa jouluaattona kello 13:een mennessä. Huomenna joulupäivänä ostoksille ei pääse lainkaan, mutta tapaninpäivänä pienemmät ruokakaupat saavat olla auki neljä tuntia kello 8 alkaen aina 18:aan asti. Aukiolojen rajoitukset eivät koske kioskeja, huoltoasemia ja haja-asutusalueiden kauppoja, joten yksittäisiä liikkeitä on auki pyhinäkin.

Alkon myymälät ovat kiinni jouluaattona ja molempina joulupäivinä. Pankkiin pääsee seuraavan kerran vasta tiistaina 27.12. Automaatti- ja korttipalvelut sekä pankkien verkko- ja puhelinpalvelut toimivat jouluna pyhäpäivän tapaan.

Postin omien toimipaikkojen ovet sulkeutuivat jo aatonaaton iltana, ja seuraavan kerran ne palvelevat asiakkaita tapaninpäivän jälkeen. Kauppojen ja muiden liikeyritysten yhteydessä sijaitsevat, yrittäjien hoitamat postit palvelevat jouluaikana omien aukioloaikojensa mukaan.

Kunniavartiot sankarihaudoilla eri puolilla maata

Sotaveteraaneja, reserviläisiä sekä sotilaita on seisonut jouluaattona perinteiseen tapaan kunniavartiossa sankarihaudoilla eri puolilla maata. Helsingin sankarihauta-alueilla, Hietaniemen sankariristillä ja Suomen Marsalkan haudalla, kunniavartiointi alkoi iltapäivällä tunti joulurauhan julistuksen jälkeen.

Kenraalikunnan edustajat ovat olleet vartiossa Suomen Marsalkka Mannerheimin haudalla kello 15.55-16.20. Sankariristillä olivat tällöin vartiossa kadetit.

Pohjoisen ja etelän välillä lisäjunia

Rautateillä liikenne vilkastui jo viime sunnuntaina, kun Helsingin ja Rovaniemen sekä Kolarin välillä alkoi kulkea lisäjunia. Lisäksi normaaleissa junissa on lisävaunuja.

Joulunajan menoliikenne oli rautateillä vilkkainta 21.-23. päivinä. Jouluaattona menoliikenne on hiljentynyt koko maassa illansuussa. Tiehallinnon mukaan aamupäivällä oli vielä vilkasta varsinkin taajamien läheisyydessä, mutta liikenne hiljentyi niissäkin noin kahdelta iltapäivällä. Joulupäivänä liikenne käynnistyy puolen päivän jälkeen. Tapaninpäivänä junat kulkevat sunnuntain mukaan.

Jouluaikataulut ja asemien aukioloajat voi tarkistaa esimerkiksi VR:n internetsivuilta.

Maanteillä on runsaasti menijöitä

Bussien kulussa on paljon liikennöitsijä- ja paikkakuntakohtaisia eroja, joten joulunajan aikataulut on hyvä varmistaa ennen lähtöä linja-autoasemalta tai Matkahuollon kotisivuilta.

Jouluaattona ajetaan lauantain aikataulujen mukaan siten, että kello 14:n jälkeen lähtevät vuorot voidaan olla ajamatta. Joulupäivänä liikenne voidaan olla kokonaan ajamatta. Tapaninpäivänä bussit kulkevat sunnuntain mukaan (S- ja SS-vuorot).

Omalla autolla liikkuvaa auttaa vapaaehtoisen tiepalveluväen avustusoperaatiot. Tien päälle jäänyt saa apua maksullisista päivystysnumeroista. Autoliiton valtakunnallinen numero on 0200 8080 ja Suomen Tiepalvelumiesten 0600 00200. Apua on tarjolla ympäri vuorokauden.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.