Mainos

Suomi on sitoutunut auttamaan Afganistania pitkään

Suomi korottaa Afganistanille myöntämäänsä tukea. Kehitysapua annetaan kuluvana vuonna 27 miljoonaa euroa, ja ensi vuonna summa kohoaa 30 miljoonaan.

Suomi on sitoutunut Afganistanin pitkäaikaiseen auttamiseen, ja avustuspottia on nostettu parilla miljoonalla vuosittain. Rahaa annetaan myös sen jälkeen, kun Nato-johtoiset Isaf-joukot poistuvat maasta ensi vuoden loppuun mennessä.

Suomi on tukenut Afganistania noin 160 miljoonalla eurolla kymmenessä vuodessa. Suurin osa tuesta ohjataan Maailmanpankin ja YK:n järjestöjen kautta, jotta apu menee perille tehokkaasti ja valvotusti. Vaikka maan tilanne on parantunut talebanien hallinnon synkistä vuosista, tekemistä riittää valtavasti.

- Lähtöpisteestä on päästy pitkälle, mutta Afganistan on edelleen maailman surkeimpia maita, tiivistää apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen ulkoministeriön poliittiselta osastolta.

Suomen kehitysapu Afganistanissa painottuu demokratian ja hallinnon parantamiseen, ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiin sekä talouskasvun ja kestävän kehityksen edistämiseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.