Mainos

Suomi on yhä ihmiskaupan kohde- ja läpikulkumaa

Yhdysvaltojen vuosittain teettämän raportin mukaan Suomi on edelleen ihmiskaupan läpikulku- ja kohdemaa.  

Suomessa ihmiskaupan uhrit joutuvat työskentelemään seksityöläisinä tai pakkotyössä. Pakkotyötä esiintyy raportin mukaan rakennustyömailla, ravintoloissa, maataloudessa, metalli-, kuljetus- ja puutarha-aloilla sekä siivoojina ja kotiapulaisina.   

Pakkotyöläisiä Suomeen tulee useista eri maista, kuten Valko-Venäjältä, Kiinasta, Virosta, Thaimaasta, Latviasta ja Liettuasta. Myös seksityöläisiä tulee Suomeen raportin mukaan eri puolilta maailmaa, kuten Virosta, Venäjältä, Latviasta, Liettuasta, Kaakkois-Aasiasta ja Nigeriasta. Yhdysvaltojen mukaan Suomi täyttää kuitenkin minimivaatimukset ihmiskaupan ehkäisemiseksi.  

Raportissa todetaan Suomesta myös lähtevän rajallisissa määrin ihmiskaupan uhreja.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.