Mainos

Suomi osallistuu kriisinhallintaharjoitukseen Liettuassa

Yli 260 suomalaissotilasta lähti tänään Liettuassa pidettävään monikansalliseen kriisinhallintaharjoitukseen. Joukot matkasivat Helsingin länsisatamasta ensin Tallinnaan, mistä matka jatkuu Via Balticaa pitkin Liettuaan Ruklan harjoitusalueelle.

Monikansalliseen Amber Hope 03 -harjoitukseen osallistuvat Suomen lisäksi Kanada, Tanska, Viro, Saksa, Latvia, Liettua, Puola ja Britannia. Suomesta mukana on 220 kansainvälisiin tehtäviin koulutettavaa varusmiestä Porin Prikaatista ja 45 puolustusvoimien palkattuun henkilöstöön kuuluvaa Läntiseltä ja Pohjoiselta Maanpuolustusalueelta.

Harjoituksen tarkoituksena on parantaa joukkojen yhteistoimintaa kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä. Tärkeänä tavoitteena on myös valmentaa sotilaita yhteistyöhön Punaisen Ristin, YKn pakolaisjärjestön ja muiden kriisialueilla toimivien kansainvälisten avustusjärjestöjen kanssa.

Suomalaiset Tallinnaan kahdessa erässä


Suomalaisten pääjoukot lähtivät Porin Prikaatista Säkylästä eilen alkuillasta. Tien päälle lähti kaikkiaan 44 sotilasajoneuvoa, joista 17 oli panssaroituja Pasi-miehistönkuljetusajoneuvoja. Sotilasajoneuvo-osasto lähti Helsingin länsisatamasta Tallinnaan tänä aamuna. Henkilöstöstä pääosa kuljetetaan tänään Liettuaan linja-autoilla.

Ruklan harjoitusalue Liettuassa sijaitsee noin sadan kilometrin päässä maan pääkaupungista Vilnasta. Suomalaisjoukot palaavat kotimaahan juhannusaattona 20. kesäkuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.