Mainos

Suomi palaa ensi yönä normaaliaikaan

Talviaikaan siirrytään myös kaikissa muissa Euroopan unionin jäsenmaissa.

Suomi palaa takaisin normaaliaikaan eli niin sanottuun talviaikaan ensi yönä. Kelloa siirretään tunti taaksepäin kello neljä aamuyöllä.

Siirtyminen normaaliaikaan tuo jonkin verran muutoksia joukkoliikenteeseen. Esimerkiksi ensi yönä liikennöivät VR:n kaukojunat pysähtyvät tunniksi asemille odottamaan normaaliaikaa. Laivaliikenteessä Viking Linen ja Silja Linen laivat saapuvat satamiin talviajan mukaan. Finnairin lentoihin kellojen viisareiden siirtämisellä ei ole vaikutusta.

Talviaikaan siirrytään myös kaikissa muissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Takaisin kesäaikaan kellojen viisarit käännetään maaliskuun viimeisenä sunnuntaina.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.