Mainos

Itämeren öljyvaaraa kartoitetaan: Suomessa tuhat hylkyä

Suomi, Ruotsi ja Viro ovat keväällä alkaneet yhteistyössä kartoittaa tarkemmin Itämeren hylkyjä.

Hylkyjä tiedetään nyt olevan Suomessa tuhatkunta. Näistä tuhannesta sadassa tiedetään olevan öljyä. Niistä 22:ssa arvioidaan olevan öljyä yli satatonnia.

Kansainvälisessä hankkeessa Suomi, Ruotsi ja Viro pyrkivät kartoittamaan hylkyjen aiheuttamat riskit.

– Asiantuntijoiden näkemys on vielä nyt se, että suurempi öljyvuotojen riski aiheutuu liikenteessä olevien alusten mahdollisesta törmäämisestä, sanoo ylitarkastaja Kati Tahvonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Itämeren hylyistä ei ole tehty minkäänlaista karttaa, sillä niiden sijaintitiedot eivät ole riittävän tarkkoja.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.