Mainos

Suomi siirtyi kesäaikaan

Suomi siirtyi kesäaikaan aamukolmelta, jolloin kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin.

Kesäaikaan siirtyminen vaikuttaa junien ja linja-autojen kulkuun.

Paikallisbussien aikataulut kannattaa tarkistaa liikennöitsijältä, ja kaukobussien kulku on syytä varmistaa esimerkiksi Matkahuollon nettisivuilta.

Junaliikenteessä kesäaikaan siirtyminen voi muuttaa etenkin yöjunien jatkoyhteyksiä. Muutoksia on myös lähijunien ja Pietarin-liikenteen Allegro-junien aikatauluissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.